Joku voi ajatella, että hyppy pyörän selästä (vaalilupaus numero 1) rehellisyyteen ja avoimuuteen on aika pitkä. Näin ei kuitenkaan ole. Kumpikin on osa kiireetöntä, hyvää yhteiskuntaa, jossa asiat ehtii hoitaa kävellen tai pyörällä ja ihmiset puhuvat aina totta. Mittakaava on ihmisen kokoinen.
Jos joku todella inhottaa minua, niin se on epärehellisyys ja tiedon pimitys. Siihen törmää kuitenkin liian usein, myös kunnallispolitiikassa. Usein taustalla on henkilökohtainen vallanhalu. Epärehellisyyden kirjo on kuitenkin laaja ja välillä liikutaan ns. harmaalla alueella. Itsekään ei voi olla varma, onko kysymys epärehellisyydestä vai omasta väärinkäsityksestä.
Valaisen tällaisia tilanteita muutamilla espoolaisilla esimerkeillä:
1. Olin Espoonkruunu Oy:n hallituksen jäsen vuosina 2007 ja 2008 (yhtiö omistaa kaikki ns. kaupungin asunnot). Erosin hallituksesta, koska en saanut päätöksenteon kannalta välttämättömiä tietoja, en saanut yhtiöön sisäistä valvontaa enkä mitenkään pystynyt vaikuttamaan menojen jatkuvaan kasvuun tai vuokrien tasauksiin eri talojen välillä. Osakeyhtiön hallituksen jäsenenä en saanut päätöksenteon kannalta välttämätöntä tietoa. Ikävä huhumylly pyöri jatkuvasti yhtiön ympärillä. Vihjailtiin vaalirahoituksesta kokoomukselle, rikollisista urakoitsijoista yms. Tällaisessa en suostu olemaan mukana.
Jälkeenpäin olen eri tavoilla pyrkinyt vaikuttamaan siihen, että vuokrataloyhtiöiden valvontaa lisättäisiin. Olin mm. yhteydessä selvitysmies Olavi Syrjäseen, joka tekikin tätä koskevia ehdotuksia (ei tosin varmaan yksin minun puheitteni perusteella).
Yhtiöllä on nyt uusi toimitusjohtaja ja uusi hallitus. Huhumylly on myös laantunut. Ne toivottavasti kertovat, että asiat ovat nyt paremmalla tolalla.
2. Espoon kaavoituksessa törmää kerta toisensa jälkeen vähintäänkin tiedon panttaamiseen.
Omalta alueeltani on hyvä esimerkki Nupurinkallion asemakaava. Asukkaille ”lässytettiin” kaikkea hyvää ja kaunista osallistumisesta ja yhteistoiminnasta. Salassa valmisteltiin kuitenkin aivan eri sisältöistä kaavaa, jossa asukkaiden näkemykset oli täysin sivuutettu. Mikään puhe ei ole mennyt perille ja kaavaa viedään jääräpäisesti eteenpäin. Kaavasta tehtiin yli 100 muistutusta, joissa suurimmassa osassa vastustettiin järjettömiä suunnitelmia.
Toinen esimerkki koskee Espoon kaupungintaloa. En uskalla väittää, että valtuustolle esitettiin vääriä tietoja, kun valtuusto vuonna 2010 päätti purkaa talon. Se on kuitenkin tosiasia, että talon kunnosta on esitetty täysin toisistaan poikkeavaa tietoa: 1) talo on täysin kunnossa tai 2) talo on purkukunnossa. Kuin pisteenä iin päälle talo on nyt rikottu sisäpuolelta. Kukaan ei tiedä koska tai kenen luvalla.
Näinhän ei voi käydä, jos toimitaan rehellisesti ja avoimesti.
3. Ämmässuon kaatopaikka on jo vuosikausia ollut ongelma. Asukkaat ovat taistelleet ongelmia vastaan, mutta tilanne tuntuu toivottomalta. Aina jostakin pulpahtaa uusi haiseva tai meluava hanke, tietoa joko annetaan 10 mapillista tai ei ollenkaan. Koskaan ei voi luottaa siihen, onko se näin vai onko se sittenkin noin. Mihinkään ei pysty vaikuttamaan.
Minä haluan ehdottomasti ja yksiselitteisesti irtisanoutua kaikesta, mikä ei täytä rehellisyyden ja avoimuuden vaatimuksia. Vaikka jäisin yksin, pidän periaatteistani kiinni. Kunnallispolitiikassa tästä jäykkäniskaisuudesta seuraa tietysti se, että asioiden hoito on hankalaa. Toinen vaihtoehto olisi hymistä mukana, kun joku on jotain valmiiksi päättänyt. Jos nämä päätökset eivät täytä peruskriteereitäni: rehellisyyttä ja avoimuutta, minä en ole mukana. Sen pituinen se.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti