Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus – mikä meni pieleen?

 

HUSin tarkastuslautakunnan jäsenenä, entisenä HUSin hallituksen jäsenenä, espoolaisena valtuutettuna ja Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen varavaltuutettuna, mutta myös palvelujen käyttäjänä, yritän selvittää, toimivatko julkiset sotepalvelut – pääseekö hoitoon ja löytyykö tekijöitä.

Keräsin tiedot HUSin tilinpäätöksistä, toimintakertomuksista sekä HUSin ja Länsi-Uudenmaan arviointikertomuksista. Jonkin verran olen käyttänyt myös THL:n tietoja. Uudenmaan osalta niitä on kuitenkin niukasti, vaikka alueella asuu neljäsosa koko väestöstä.

Soteuudistuksella asetettiin kaikki hyvät tavoitteet, mutta valittu malli ei perustunut tutkittuun tietoon. Se toteutti ennen kaikkea Suomen keskustan pitkäaikaisen tavoitteen siirtää pienten ja köyhien kuntien sotemenot valtion vastuulle. Säästöjä ei uskottu saatavan ainakaan 10 vuoteen. Palkkaharmonisoinnin ja ICT-muutoksen kulut arvioitiin alakanttiin. Uudellemaalle tehtiin kummallinen erillisratkaisu eli neljä itsenäistä hyvinvointialuetta ja Helsinki ohjaavat HUSin rahoitusta ja toimintaa.

Maakuntaveroa ei haluttu ottaa käyttöön, vaikka tutkimusten mukaan verosta olisi paljon hyöty. Se mm. kannustaisi palvelutuotannon tehostamiseen ja kustannusten hillintään.

Potilaan ja asiakkaan kannalta tilanne ei näytä hyvältä. Onko lisäraha ainoa ratkaisu?

Mitä arviointikertomukset kertovat HUS ja Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen tilanteesta?

HUS-yhtymällä on Suomen suurin yliopistollinen sairaala, jonka erikoissairaanhoito on maailman huipputasoa. HUSissa hoidetaan vuosittain lähes 700 000 potilasta, käyntejä on lähes 3 miljoonaa ja henkilökuntaa noin 27 000.   Kuten alla olevasta kuvasta näkyy, toimintatuotot ja -kulut ovat kasvaneet maltillisesti. 

Kun hoitoon pääsyä vertaa vuoteen 2018, tilanne on selvästi huonontunut (suluissa vuosi 2018). Lähetteen käsittelyaika ylittyi viime vuonna 12 138 potilaalla (4 544) ja osastolle hoitoon pääsyä odotti yli kuusi kuukautta 8 325 (497). Kuten kuvasta näkyy, apua on haettu palveluseteleistä, joiden käyttö on lisääntynyt merkittävästi. Tilannetta ei ole kuitenkaan saatu lain edellyttämälle tasolle.

HUSin arvion mukaan hoitojonojen purkuun tarvittaisiin kertaluontoinen 50–70 miljoonan euron lisärahoitus ja jonojen pitämiseen kohtuullisina 25–30 miljoonaa euroa vuosittain. Vuonna 2023 HUS ei saanut lisärahoitusta.

Hoitoon ei pääse, koska henkilöstöä ei ole tarpeeksi. Tarkastuslautakunnan vuotta 2023 koskeva arviointikertomus toteaakin: ”HUSin henkilöstötilanne on vakava. Työvoimapulan paheneminen on ollut tiedossa pitkään ja rekrytointivaikeudet vaarantavat erikoissairaanhoidon palvelujen saatavuuden useilla erikoisaloilla”.

Olen kirjoittanut henkilöstöstä oman blogin lokakuussa 2023 https://arjen-asiantuntija.blogspot.com/2023/10/julkiset-sotepalvelut-vaativat-tekijoita.html

Tarkastuslautakunta on vuosien mittaan antanut useita henkilöstöön liittyviä suosituksia, mutta ongelmat eivät ole korjaantuneet.

Tässä muutamia faktoja arviointikertomuksesta:

-          palkkausjärjestelmän toimivuutta henkilöstön kannalta ei ole kattavasti selvitetty, kokonaisuus on monimutkainen eikä sitä ole saatu päivitettyä, kannustavia palkkauselementtejä käytetään eri tulosalueilla eri tavoin eikä päätöksiä hallinnoida keskitetysti, työn vaativuuden arvioinnissa on puutteita

-          hoitotyön esihenkilöiden tehtävät ja vastuut ovat osin päällekkäisiä eikä tehtävänkuvauksia ole viime vuosina päivitetty, osalla on yli 60 alaista (suositus enintään 40 alaista)

-          vuokratyövoiman käyttö kasvaa vauhdilla, samoin sen kustannukset

-          yhä harvempi pääsee täydennyskoulutukseen

-          työtyytyväisyydestä ja hyvinvoinnista tehdään erilaisia kyselyitä, mutta vastausprosentit ovat alhaisia (syksyllä 2023 24 %)

-          työterveyshuolto toimii heikosti ja sairauspoissaolopäivien määrä kasvaa

Työvoimapulan ratkaiseminen vaatii toimenpiteitä: tietoon perustuvaa johtamista, henkilöstön aitoa kuulemisesta, osaamisen kehittämistä, uramahdollisuuksien parantamista sekä täydennyskoulutuksen ja työterveyshuollon parantamista. 

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueeseen kuuluu Espoo ja yhdeksän pientä kuntaa, asukkaita on yli 495 000.

Tarkastuslautakunnan vuotta 2023 koskevan arviointikertomuksen mukaan tilannekuva palveluiden nykytilasta on edelleen epäselvä eikä seurantakriteereitä ole voitu määrittää. Työvoimaa vuokrattiin 46,6 miljoonalla eurolla, yli kaksinkertaisesti talousarvioon nähden. Palveluseteleiden käyttömääristä ei löydy tietoa. Talous on lähes 100 miljoonaa alijäämäinen ja epävarmassa taloustilanteessa jouduttiin tekemään irrallisia säästötoimia, vaikka päätöksentekojärjestelmä ja vastuut olivat epäselvät. Tarkastuslautakunta on huolissaan työhyvinvoinnista ja työterveydestä. Henkilöstökoulutus painottui esihenkilöille.

Palveluja keskitetään, mutta hoitoon pääsyä arvioidaan vain sen perusteella, kuinka monessa minuutissa asukkaat saavuttavat palvelut henkilöautolla (esim. Hangosta on yli 100 kilometriä Espooseen). Kaikilla ei ole kuitenkaan omaa autoa ja joukkoliikenneyhteydet ovat sekä huonot että kalliit.

Arviointikertomuksesta ei löydy tietoja hoitoon pääsystä, ei myöskään siitä, pääsevätkö potilaat erikoissairaanhoitoon. THL:n arvion mukaan vuonna 2023 Länsi-Uudellamaalla terveyskeskukseen lääkärin vastaanotolle pääsi viikon kuluessa noin puolet asiakkaista. Hammaslääkäriin pääsy on vaikeutunut ja 15 % joutui odottamaan yli kolme kuukautta. Erikoissairaanhoitoon pääsy on myös vaikeutunut ja 20 % potilaista joutui odottamaan yli puoli vuotta. Prosenttimäärien lisäksi ei löydy henkilömääriä, ei myöskään kuntakohtaisia tietoja.

Vuonna 2022 tehtiin HUSin ja Uudenmaan kuntien yhteysarviointi lasten ja nuorten mielenterveyspalveluista, jonka johtopäätökset olivat huolestuttavia: hoitoon ei päässyt laissa säädetyssä määräajassa, HUS ja kunnat seurasivat hoitoon pääsyä kukin tavallaan, palvelut olivat pirstaleiset ja hoitovastuut epäselvät, toimivat hoito- ja palveluketjut puuttuvat tai olivat kuntakohtaisia eikä erikoissairaanhoidossa aina tiedetty, mikä taho kunnassa vastaa lapsen tai nuoren jatkohoidosta. Siitä ei ole tietoa, mihin toimenpiteisiin on ryhdytty hyvinvointialueella.

Omat johtopäätökseni – miten meni ensimmäinen vuosi

Keskustelu painottuu nyt säästöihin, palvelujen leikkauksiin ja keskittämiseen. Keskeinen kysymys on kuitenkin se, pääsevätkö asiakkaat/potilaat hoitoon. Ongelmien ratkaisuna nähdään yksinomaan rahan lisääminen.

Oma näkemykseni on, että koko julkinen sotekokonaisuus on sekava - päätöksentekojärjestelmä on hajanainen eikä valta ja vastuu ole yksissä käsissä. Julkisiin sotepalveluihin käytettään jo nyt noin 25 miljardia euroa vuodessa. Lisäraha ei ratkaise ongelmia.

Kaikilla hyvinvointialueilla maan hallitus päättää lainsäädännöstä, rahoituksen kokonaismäärästä ja sairaalaverkosta sekä vahvistaa joka neljäs vuosi strategiset tavoitteet. Kolme ministeriötä ohjaa hyvinvointialueita, joille on kuitenkin annettu itsehallinto. Uudellamaalla HUSin erikoisairaanhoito ei ole osa hyvinvointialueita, vaan neljä hyvinvointialuetta ja Helsinki antavat HUSille vuosittain talousraamin, jossa täytyy pysyä. Julkisella puolella omistajaohjaus on perinteisesti ollut heikkoa.

Koska Uudellamaalla haluttiin toteuttaa erillisratkaisu, täällä tarvitaan avointa, helposti löydettävää tietoa hoitoon pääsystä, henkilöstön tilanteesta ja siitä, pääseekö perusterveydenhoidosta tarvittaessa erikoissairaanhoitoon. Nyt tiedot ovat puutteellisia ja niitä joutuu etsimään eri paikoista. Hoitoon pääsy on hyvä mittari ja se oli HUSissa käytössä vuonna 2019: Kaikista hoitoa odottavista potilaista vähintään 80 % pääsee hoitoon alle 31 vuorokaudessa. Toteuma oli vain 44,9 %.  

Palvelujen keskittämisen vaikutuksia pitäisi selvittää potilaiden kannalta. Näiden tietojen perusteella voidaan arvioida julkisen sektorin toimintaa, ehkä jossain vaiheessa myös toiminnan vaikuttavuutta.

Itse näen suurimpana uhkakuvana sen, että jos julkinen sektori ei pysty hoitamaan tehtäviään asianmukaisesti eivätkä ihmiset pääse hoitoon, aikaa myöten yksityinen sektori kaappaa palvelut itselleen. Verovaroilla ja asiakasmaksuilla rahoitettu palvelusektori on rahasampo. Valtion on pakko maksaa suurin osa kuluista, mutta ottaa myös viime kädessä vastuu yksityisestä hoidosta. Suomen perustuslain mukaan julkisen vallan on turvattava jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut.