Aluksi pieni kertaus: Vuoden 2023 alussa sosiaali- ja terveyspalvelut siirrettiin kunnilta 21 hyvinvointialueelle ja Helsingille. Hyvinvointialueet ovat nyt siis toimineet lähes neljä vuotta.
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue, johon myös Espoo kuuluu, on Suomen toiseksi suurin. Alue kattaa 10 kuntaa, joissa on yhteensä 500 000 asukasta.
Suomessa perustuslaki velvoittaa, että julkinen valtaa turvaa jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistää väestön terveyttä. Tämän vuoksi meillä on verovaroin rahoitettuja hyvinvointialueita.
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen päättäjille järjestetyissä tilaisuuksissa tulee kerta toisensa jälkeen tunne, että talous on noussut kaiken yläpuolelle, tärkeintä on tehdä ylijäämää. On totta, että hyvinvointialueista annetun lain mukaan tarkoituksena on edistää myös taloudellista kestävyyttä, mutta päätarkoitus on kuitenkin tukea asukkaiden hyvinvointia.
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella talous oli aluksi eri syistä alijäämäinen, mutta jo viime vuonna erinomainen. Ylijäämää syntyi peräti 128 miljoonaa euroa, joilla katettiin aikaisempien vuosien alijäämät. Tilannetta paransi myös valtionrahoituksen jälkikäteistarkastus, mitä en tässä avaa sen enempää. Hyvä taloustilanne jatkuu ja tänä vuonna ylijäämää syntyy arviolta 22 miljoonaa euroa enemmän kuin budjetoitiin. Budjettiin verrattuna tämän vuoden ensimmäisellä puoliskolla tuloja on saatu 15 miljoonaa enemmän ja kuluja oli 13 miljoonaa vähemmän. Myös henkilöstökulut alittavat budjetin yli 4,2 miljoonalla.
---------------------------------------------
Taloudellisesti menee siis oikein hyvin, mutta ovatko palvelut riittäviä ja edistävätkö ne väestön hyvinvointia, kuten perustuslaki velvoittaa? Onko ylijäämien saaminen noussut keskeiseen asemaan sen sijaan, että tarjottaisiin asukkaille parasta mahdollista hoitoa ja asiakasmaksut pidettäisiin kohtuullisina? Onko palvelujen keskittäminen johtanut kohtuuttoman pitkiin ja kalliisiin matka-aikoihin?
---------------------------------------------
Jatkokaudelle valittu hyvinvointialueen johtaja Sanna Svahn kuvaa mielellään vain onnistumisia. Keskimäärin henkilöstö voi hyvin ja palveluihin ollaan tyytyväisiä, jos niihin pääsee.
Tavoitteena on, että 90 % kiireettömistä asiakkaista pääsee terveysaseman lääkärille kahden viikon sisällä, mutta tässä vaiheessa ollaan 80 %:n tasolla. Hammaslääkäriin pääsyä joutuu odottamaan keskimäärin 64 vuorokautta. Vuosi sitten pitkäaikaiseen hoitoon joutui odottamaan keskimäärin 42 vuorokautta, mutta nyt odotusaika on enää 31 vuorokautta. Mittareiden mukaan kiireelliset tapaukset pääsevät kouluissa heti psykologin tai kuraattorin vastaanotolle. Työttömien terveystarkastuksia on lisätty paljon. Karaportin ja Leppävaaran palvelupisteet on avattu ja Mankkaalla aukeaa uusi asumisyksikkö.
Svahn myöntää sen, että laskutuksessa on ollut viiveitä kotihoidossa ja asumispalveluissa. Lisämaksua ei kuitenkaan tule ja maksuaikaa myönnetään.
----------------------------------------
Svahnin esittämien, koko hyvinvointialuetta koskevien keskimääräisten prosenttilukujen perusteella syntyy helposti mielikuva, että asiat ovat kohtuullisen hyvällä mallilla. Asukkailta ja henkilökunnalta saadaan kuitenkin toisenlaista palautetta. Ollaan tilanteessa, jossa päätöksentekijät eivät tiedä, missä palveluissa tai millä alueella on ongelmia, joihin pitäisi puuttua. Joidenkin asukkaiden palvelut eivät toimi ja ne ovat jopa voineet heikentyä.
Valtuutetuille kerrottujen ja arkielämän palautteen välillä vallitsee nyt ristiriita. Tästä kertoo myös se, että valtuustossa tehdään useita kysymyksiä palveluiden riittävyydestä ja saatavuudesta sekä kerrotaan yksittäisten asukkaiden kohtaamista ongelmista. Osa asukkaista ei selvästikään pääse hoitoon eikä saa tarvitsemiaan palveluja. Palvelujen keskittäminen esim. palveluasumisessa ja synnytyksissä on voinut johtaa kohtuuttomiin matkoihin, koska alueella ei ole yhtenäistä, kohtuuhintaista joukkoliikennettä. Suuri huoli on heikoimmassa asemassa olevien lapsien ja vammaisten palveluista - saavatko he tarvitsemiaan henkilökohtaisia palveluja. Ongelmat jäävät piiloon keskimääräisten lukujen alle.
Asiakasmaksuja on nostettu vuosittain ja ne ovat jo kohtuuttoman korkeat etenkin, kun palvelut pitäisi rahoittaa verovaroilla. Valtuutetuilla ei ole kuitenkaan tietoa korotusten vaikutuksista - estävätkö ne hoitoon hakeutumisen ja, kuinka paljon maksuja menee ulosottoon, jolloin maksua ei välttämättä saada perittyä, mutta asiakas menettää luottotietonsa. Jos valtuutetuilla olisi riittävästi tietoa myös asiakasmaksujen huojentamisen ongelmista, voitaisiin päätyä asiakasmaksujen alentamiseen sen sijaan, että tehdään ylijäämää.
Hyvinvointialueille annettiin lailla itsehallinto, tosin heikompi kuin kunnilla, koska rahoitus tulee kokonaan valtiolta. Valtuustossa on 79 päättäjää, mutta toimiiko demokraattinen päätöksenteko, kun ylintä päätösvaltaa käyttävä valtuusto saa näin puutteellista tietoa? Valtuusto ei voi hoitaa yksittäisten asukkaiden asioita, mutta tarvitaan enemmän tietoa, jotta epäkohtiin osataan puuttua.

