maanantai 3. tammikuuta 2022

RIITTÄVÄTKÖ RAHAT, PARANEVATKO PALVELUT?

Soteuudistus tulee, se on selvä. Hyvinvointialueiden valtuustot valitaan tammikuussa 2022. Vuoden 2023 alusta kuntien sosiaali- ja terveyspalvelut, pelastustoimen palvelut sekä opiskeluhuollon kuraattorit ja psykologit siirretään hyvinvointialueille. Muutos koskee noin 173 000 työntekijää.

Uudellemaalle tulee viisi uutta hyvinvointialuetta eli Länsi-Uudenmaan, Keski-Uudenmaan, Itä-Uudenmaan ja Vantaa-Keravan hyvinvointialueet sekä Helsinki. Nämä alueet vastaavat palvelujen järjestämisestä. HUS eli Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri säilyy nykyisellään, mutta se lopetetaan vuonna 2022 ja tilalle perustetaan HUS-yhtymä.

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelle tulee 10 kuntaa eli Espoo, Hanko, Inkoo, Kauniainen, Kirkkonummi, Lohja, Raasepori, Siuntio, Karkkila ja Vihti sekä Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos.

Jos tulen valituksi Länsi-Uudenmaan aluevaltuustoon (numeroni on 286) tavoitteeni on, että vuoden 2022 aikana arvioidaan:

-          mitkä ovat koko alueen asukkaiden palvelutarpeet, esim. kuinka moni on yksityisen työterveyshuollon piirissa

-          minkälainen sairaala- ja palveluverkko alueella tarvitaan

-          mitkä palvelut hoidetaan lähipalveluna ja mitä voidaan keskittää sekä, mitkä palvelut voidaan tarjota etänä

-          miten rakennetaan toimiva työnjako hyvinvointialueiden, kuntien ja HUS:n välillä.

Hyvinvointialueiden rahoituksesta

Tähän asti jokainen kunta on vastannut omalla alueellaan palvelujen kustannuksista joko verotuloilla tai valtionosuuksilla. Jatkossa valtio maksaa hyvinvointialueiden kaikki kulut, yhteensä yli 20 miljardia euroa. Tämän vuoksi jokaisen kunnan kunnallisveron tuottoa alennetaan 12,39 % eli yhteensä 12,8 mrd. euroa.

Hyvinvointialueet voivat rahoittaa palvelujaan myös asiakasmaksuilla, joilla tosin katetaan vain muutama prosentti palvelujen kustannuksista. Asiakasmaksulailla valtio on säätänyt osan palveluista maksuttomiksi, esimerkiksi hoitajavastaanotot. Laissa on myös säädetty enimmäismaksuista tiettyjen palvelujen osalta. Hyvinvointialue voi siten päättää vain palvelujen maksuttomuudesta tai, että alueella otetaan käyttöön laissa säädettyä enimmäismaksua pienemmät maksut.

Soteuudistuksen rahoitusmalli on monimutkainen ja perustuu THL:n tarvevakiointiin. Sen tavoitteena on jakaa valtion rahat hyvinvointialueille väestön tarpeiden mukaan. Tätä varten THL on kehittänyt terveyden-, vanhusten- ja sosiaalihuollon kertoimia, joilla voidaan laskea jokaisen alueen tarvevakioidut menot. Ennen soteuudistusta tehtyjen alustavien laskelmien mukaan palvelujen tarve on suurinta Etelä-Savossa ja pienintä Länsi-Uudellamaalla.

Terveydenhuollon mallissa on huomioitu sairastavuus, alueen asukkaiden ikä, sukupuoli, työkyvyttömyys, tulot, koulutus, siviilisääty, pääasiallinen toiminta, yksinasuminen ja yhden vanhemman perheiden määrä.

Vanhustenhuollon rahoitustarve lasketaan 18 sairauden perusteella. Suurimman painon saavat muistisairaudet. Muina tekijöinä ovat ikä, tulot, yksinasuminen ja toimeentulotuen asiakkuus.

Sosiaalihuollossa rahoituksen tarve määritellään 13 sairauden lisäksi iän, tulojen, työkyvyttömyyden ja toimeentulotuen asiakkuuden perusteella.

Entinen työpaikkani valtiovarainministeriö, teki keväällä 2021 laskelmia hyvinvointialueiden rahoituksesta.

Valtakunnalliset kustannukset ovat nyt 3 663 euroa/asukas, mutta alueiden välillä on eroja:

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella on 473 838 asukasta eli se on Suomen neljänneksi suurin hyvinvointialue. Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelle siirtyy kunnista kustannuksia 1,566 miljardia euroa eli 3 305 euroa/asukas. Soteuudistuksessa Länsi-Uudenmaan laskennallinen rahoitus on kuitenkin vain 1,464 miljardia euroa eli 3 091 euroa/asukas.

Esimerkiksi Lapissa on 176 665 asukasta. Siirtyvät kustannukset ovat 4 361 euroa/asukas ja laskennallinen rahoitus 4 700 euroa/asukas.

Jatkossa hyvinvointialueiden kustannusten kasvua pyritään hillitsemään rajoittamalla rahan määrää uudistuksen kolmannesta vuodesta lähtien. Tosin hyvinvointialueille on luvattu, perustuslain mukaisesti, oikeus lisärahoitukseen, jos myönnetyn rahoituksen taso vaarantaa sosiaali- ja terveyspalvelujen ja pelastustoimen palvelujen järjestämisen. Jää nähtäväksi, miten tämä toteutuu käytännössä.

Rahoitusmalliin kohdistuu kritiikkiä

Tarveperusteisen rahoituksen yhtenä ongelmana saattaa olla se, että hyvinvointialueen rahoitus kasvaa, kun sairastavuus lisääntyy, mikä ei kannusta kohentamaan väestön terveydentilaa.

Uudenmaan erillisratkaisusta annetuissa lausunnoissa korostettiin tarvetta valtakunnallisen rahoitusratkaisun selventämiseen sekä Uudenmaan alueen erityispiirteiden huomioimista. Riittävien ja vaikuttavien palvelujen turvaaminen vaatii riittävää resursointia, koulutusta ja henkilöstöä. Useampi kunta esitti huolensa siitä, ettei raportissa otettu kantaa rahoitusratkaisuun. Järjestämisvastuun lisäksi on tärkeää selvittää erityisesti se, miten palvelut tulevaisuudessa rahoitetaan.

HUS on esittänyt voimakasta kritiikkiä rahoitusmallia kohtaan:

Rahoitusmalli vie pohjan erikoissairaanhoidolta, romuttaa koko maan erikoissairaanhoitojärjestelmän, asettaa Uudenmaan eriarvoiseen asemaan eikä huomioi HUSn erityistehtävää, kuten valmiuden ja varautumisen ylläpitoa tai tutkimusta ja opetusta.

Tarvevakiointimalli on keinotekoinen ja yksipuolisuudessaan täysin kestämätön lähtökohta.

Se ei esimerkiksi huomio sotepalvelujen tuottamisen alueellisia kustannuseroja tai kustannusten kehitystä, kuten palkka- ja vuokraeroja. Mallin keskeisimpiä puutteita on, että sen pohjana on käytetty suppea määrä erilaisia sairausluokituksia, jotka ovat lisäksi keskenään epäsuhtaisia. Sairausluokat kattavat vain puolet terveydenhuollon kustannuksiin vaikuttavista sairauksista.

Rahoitusmalli leikkaa pelkästään HUSn rahoitusta yli 100 miljoonaa euroa. Tämä tarkoittaisi noin 1 500 henkilötyövuoden pysyvää vähentämistä.

Ymmärrän hyvin HUS:n kritiikin, olenhan sen hallituksen jäsen.

Oma kantani:

Soteuudistukselle on hyviä tavoitteita. Sillä halutaan muun muassa turvata yhdenvertaiset ja laadukkaat palvelut kaikille suomalaisille ja parantaa palvelujen saatavuutta, mutta myös hillitä kustannusten kasvua.

Vastauksena blogini otsikkoon (Riittävätkö rahat, paranevatko palvelut) on, että ainakaan Länsi-Uudellamaalla rahat eivät taida riittää palvelujen parantamiseen ainakaan alkuvuosina.

Sotepalvelujen rahoitusmalli, rahan määrä ja rahojen jakaminen eri aluille ovat kuitenkin erittäin tärkeitä asioita. Niistä pitää puhua ja tilanteen kehittymistä täytyy seurata tarkkaan. Hallinnon rakenteet eivät ole palvelujen saatavuuden ja vaikuttavuuden näkökulmasta ensisijaisia asioita, vaan raha ratkaisee.

En siis lupaa, että Länsi-Uudellamaalla palveluja voidaan heti parantaa, koska rahaa on käytettävissä vähemmän kuin nyt. Lupaan kuitenkin tehdä kaikkeni, että Länsi-Uudenmaan valtuusto ja HUS:n hallitus huolehtivat edunvalvonnasta eli pitävät esillä ja painostavat maan hallitusta siitä, että rahoitusmalli uudistetaan ja palvelujen rahoitus sekä hoitajien palkat saadaan riittävälle tasolla.

Minä kannatan maakuntaveroa ja haluan, että eduskunta päättää maakuntaveron käyttöönotosta. Vero kannustaa alueita ottamaan itse vastuuta palvelujen kustannustehokkuudesta ja laadusta. Ilman veroa valtion ”piikki on auki” ja johtaa valtion verojen korottamiseen tai siihen, että valtio ei anna riittävästi rahaa palveluihin ja investointeihin.

Oma kantani on, että Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella tavoitteena tulisi olla, että sotekeskusten vastaanotossa ei peritä lainkaan asiakasmaksuja. Eihän niitä peritä yksityisessä työterveyshuollossakaan. Länsi-Uudellamaalla maltillinen maakuntavero onkin parempi vaihtoehto kuin asiakasmaksujen periminen palvelujen käyttäjiltä. Näin kaikki alueen asukkaat osallistuvat julkisten palvelujen ja etujen rahoittamiseen. Tällä tavalla toimitaan hyvinvointivaltiossa.