torstai 12. joulukuuta 2019

PIENETKIN ASIAT LISÄÄVÄT LASTEN HYVINVOINTIA





Pääministeri Marinin hallitusohjelman mukaan hallitus vähentää määrätietoisesti etenkin lapsiperheiden köyhyyttä kehittämällä samanaikaisesti etuuksia ja palveluita. Kuulostaa hyvältä, mutta jää kovin yleiselle tasolle. Kun tavoitetta ei määritellä tarkemmin eikä keinoja kuvata, lopputulos voi jäädä laihanlaiseksi. Hallitus on myös luvannut laatia kansallisen lapsistrategian, mutta sekin jää yhteisen vision tasolle. Strategiasta on pitkä matka yhteiskunnalliseen muutokseen. 

Sama ongelma on Espoossa. Espoo tarinassa on selvä tavoite lapsiperheköyhyyden vähentämiseen ja sen saavuttamista tukee valtuuston hyväksymä toimenpideohjelma. Köyhyyttä ei ole kuitenkaan kuvattu ja toimenpiteitä konkretisoitu. Virkamiehiltä sain selvitettyä, että vauraassa Espoossa on noin 3 000 köyhää lapsiperhettä, joissa on lähes 5 000 lasta. 

Minusta on tärkeää, että puhumme lapsiperheiden köyhyydestä niin, että poliitikot ymmärtävät ongelman mittaluokan ja sen, miten sitä voidaan vähentää. Tutkimusten mukaan lapsena koettu köyhyys vaikuttaa ihmiseen läpi koko elämän. Lasten hyvinvointiin satsaamista voi todella sanoa tulevaisuuden investoinniksi. 

Paljonko Suomessa on köyhiä lapsiperheitä?

Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2017 Suomessa oli 566 000 lapsiperhettä, joissa oli yhteensä 1 046 000 alaikäistä lasta, 4 900 vähemmän kuin edellisenä vuonna.

Lastensuojelun Keskusliiton juuri julkaisemassa raportissa (Best childhood money can buy – Childhood poverty, inequality and living with scarcity, the Finnish case 2020) käsitellään suomalaista lapsiköyhyyttä tilastojen ja tuoreen kyselyaineiston pohjalta. Kysely toteutettiin puhelinhaastatteluina vuodenvaihteessa 2018–2019 ja siihen vastasi tuhat huoltajaa, joilla on ainakin yksi kouluikäinen lapsi. Julkaisu on tehty englanninkielellä ja kokosin siitä tähän omasta mielestäni keskeiset asiat.
Raportti vahvistaa selvästi sen, että Suomessa asiat ovat pääosin hyvin - etenkin verrattuna monen muun maan tilanteeseen. Valtaosa suomalaisista lapsiperheistä elää mukavasti: lomailee ulkomailla, syö ravintolassa, käy huvipuistoissa, laittaa jopa saamansa lapsilisät säästöön. Rahahuolia voi tosin olla eikä yllättäviin menoihin ole aina ylimääräistä rahaa. 

Suomessa on kuitenkin myös tuhansia lapsia ja perheitä, joilla on toistuvia rahahuolia. Raportin mukaan maanantain kouluruokailua odotetaan, jotta lapset saisivat kunnolla syödäkseen ja rahan puutteen takia ei voida hankkia lapsille lääkärin määräämiä lääkkeitä.  

Lastensuojelun Keskusliiton raportin mukaan Suomessa on noin 120 000 köyhää lasta, noin 11 % lapsiperheistä luokitellaan köyhiksi. Luokittelu perustuu siihen, paljonko perheellä on kuukaudessa käytettävissään rahaa: Yhden alle 14-vuotiaan lapsen yksinhuoltaja on köyhä, jos rahaa on vähemmän kuin 1 600 euroa kuukaudessa. Kahden aikuisen ja kahden lapsen perhe on köyhä, jos perheellä on vähemmän kuin 2 580 euroa kuukaudessa. Käsitykseni mukaan tässä ei ole huomioitu sitä, paljonko perheellä on velkaa tai, missä päin Suomea perhe asuu. Asumismenoissa on suuria eroja eri puolella maata.

Vähiten köyhyyttä on suomalaistaustaisissa perheissä, joissa on kaksi aikuista. Vaikka köyhyys koskettaa etenkin yhden vanhemman perheitä, puolet yksinhuoltajien perheistä ei kärsi köyhyydestä. Yhden vanhemman perheiden lisäksi köyhyys koskettaa etenkin yli neljän lapsen suurperheitä ja maahanmuuttajaperheitä. 

Miten lapsiperheitä voi auttaa?

Tiedämme siis aika tarkkaan, kuinka moni lapsi elää köyhässä perheessä. Yksi ratkaisu on varmaan lapsiperheiden rahallisten tukien korottaminen. Tässä päätösvalta on valtiolla. Lastensuojelun keskusliiton kyselyssä vanhempien vastauksessa nousikin esille etenkin lapsilisien nostaminen, mutta myös sen muuttaminen tulosidonnaiseksi. Tukia haluttaisiin enemmän ja verotuksessa haluttaisiin suurempia vähennyksiä.

Kunnissa on helppo saavuttaa yhteinen näkemys siitä, että jokaiselle lapsiperheelle pitäisi voida turvata perustarpeet eli koti, turvallinen ympäristö, leikkipaikkoja, päivähoito ja kunnollinen koulu sekä terveydenhoito. Usein tämä kuitenkin unohtuu, kun jaetaan vähiä rahoja ja joudutaan tekemään vaikeita valintoja – satsataanko esim. infraan vai kouluihin. 

Autetaan lapsia

Lastensuojelun Keskusliiton raportissa nostettiin esille tärkein asia eli lapsen näkökulma. Tutkimusten mukaan lasten hyvinvointiin vaikuttaa oman ja ystävien tilanteen vertaileminen. Lapselle hyvinvointi tarkoittaa lomia, huvipuistoja, kylpylässä käyntiä, kouluretkiä ja harrastuksia, mutta myös pieniä asioita, kuten jäätelöä ja leffalippuja. Näiden puute tuo häpeää, syyllisyyttä ja jopa masennusta. 

Tasa-arvoiset harrastusmahdollisuudet ovat lapsen kannalta lähes yhtä tärkeitä kuin toimivat rakenteet. Tässä tilanne on mennyt huonompaan suuntaan. Raportin mukaan esim. urheiluharrastuksen vuosikulu on kaksin- tai jopa kolminkertaistunut kymmenen vuoden aikana vuodesta 2002 vuoteen 2012, jolloin se oli jalkapallossa melkein 6 000 euroa vuodessa.

Harrastukset, tai niiden puute, nousivat selvästi esille myös Pelastakaa lapset ry:n vuonna 2015 tekemässä Lapsen ääni -raportissa, jossa kerrottiin lasten omista kokemuksista (464 lasta, iältään 7 – 17 vuotiasta, vastaisi kyselyyn). Vähävaraisista lapsista 71 % ilmoitti jääneensä pois harrastuksesta talousvaikeuksien vuoksi ja 80 % koki mahdollisuutensa harrastaa rajoittuneeksi. Yli puolet lapsista ei ollut voinut köyhyyden vuoksi osallistua esim. syntymäpäiväjuhliin ja yli puolet lapsista oli joutunut kiusatuksi köyhyyden vuoksi.

Hyvässä yhteiskunnassa yhdenkään lapsen ei tarvitse kärsiä köyhyydestä. Siksi lapsiperheiden köyhyydestä pitää puhua ja siihen pitää puuttua. Lapsiköyhyyden vähentämisen pitää olla myös meille demareille ykköstavoite tasa-arvon edistämisessä ja eriarvoisuuden vähentämisessä.

Espoolaisena kuntapoliitikkona haluan löytää konkreettisia keinoja lasten tukemiseen. Aloittaisin pienistä, arkisista asioista ja satsaisin lasten harrastustoimintaan. Kunta voisi tukea urheiluseuroja niin, että harrastukset olisivat lapsille maksuttomia. Koulut voisivat tehdä nykyistä enemmän yhteisiä retkiä ja lapsille voitaisiin jakaa esimerkiksi leffalippuja ja huvipuistojen rannekkeita. Kunta voisi myös antaa pienituloisille lapsiperheille harkinnanvaraista toimeentulotukea niin, että se kattaa lapsen kaikki harrastuskulut. Lisäksi perheillä voisi antaa palveluseteleitä, joita saa käyttää vain lasten harrastuksiin.