lauantai 23. marraskuuta 2019

KÖYHIÄ LAPSIPERHEITÄ TÄYTYY AUTTAA


Tämä juttuni julkaistiin Espoon demarien Valdemari-lehdessä marraskuussa 2019.

--------------------------------------------------
 
Köyhyys on vakava asia. Köyhällä perheellä on vaikeuksia maksaa vuokra eivätkä rahat riitä kunnolliseen ruokaan, liikkumiseen ja harrastuksiin. Köyhän perheen lapsella on suurempi riski jäädä ulkopuolelle ja tulla kiusatuksi kuin muilla lapsilla. 

Nelihenkinen perhe, jossa on kaksi aikuista ja kaksi lasta, luokitellaan köyhäksi, jos käytettävissä olevat tulot ovat kuukaudessa noin 2 600 euroa. Yhdenhuoltajan perheessä tuloraja on noin 2 000 euroa. 

Vauraassa Espoossa on noin 3 000 köyhää lapsiperhettä, joissa on lähes 5 000 lasta. Espoo tarinassa on selvä tavoite lapsiperheköyhyyden vähentäminen. Tavoitteen saavuttamista tukee valtuustossa elokuussa hyväksytty kaksivuotinen toimenpideohjelma. Demarien esityksestä valtuusto päätti seurata vuosittain ohjelman toteuttamista ja arvioida asetettujen tavoitteiden riittävyyttä. 

Ohjelman tavoite on hyvä: Perheen taustasta ja varallisuudesta riippumatta kaikki espoolaiset lapset ja nuoret saavat terveistä, turvallisista ja innostavista päiväkodeista ja kouluista hyvät lähtökohdat elämään, jatko-opintoihin ja työhön. Lasten ja nuorten pahoinvointia ennaltaehkäistään perheiden tukemisella, oikea-aikaisilla palveluilla ja eri tahojen yhteistyöllä. Kaikille lapsille ja nuorille halutaan taata mahdollisuus liikunta- ja kulttuuritoimintaan. Kohderyhmänä ovat erityisesti perheet, joissa on työttömyyttä ja, jotka saavat toimeentulotukea.  

Ohjelmaan on kirjattu paljon hyviä tavoitteita ja toimenpiteitä, mutta kovin yleisellä tasolla. Toimenpideohjelman suurin heikkous onkin siinä, että köyhyyden poistamiseen ei varata yhtään euroa. Ainoa konkreettinen lupaus on, että kesäisin asukaspuistoissa järjestetään puistoruokailua lapsille ja nuorille. 

Espoossa, kuten myös muualla Suomessa, lapsiperheköyhyys on lisääntynyt koko 2000-luvun. Tämä huono kehitys pitää pystyä katkaisemaan. Sen sijaan, että lapsiperheille suunnattaisiin lisää tukea, Espoossa yritettiin tänä syksynä leikata koulutus- ja sosiaalipalvelujen rahoitusta. Sama tavoite näkyi myös syksyn budjettineuvotteluissa. Ohjelman kauniit tavoitteet jäävät näin toteutumatta. 

Ohjelmassa ei myöskään kerrota, onko Espoossa eroja eri alueiden välillä. Kaupungilta saatujen tilastotietojen mukaan pienituloisuus keskittyy Espoon keskuksen ja Kilon alueille. Tämä pitää uskaltaa tunnustaa. Helsingissä demarit ovat ehdottaneet, että kaupungin budjettia laadittaessa sekä palveluja ja investointeja suunniteltaessa otetaan huomioon alueen koulutustaso, tulotaso, työllisyysaste ja vieraskielisten määrä. Näin voidaan vähentää alueiden välistä eriytymistä ja kaventaa eri alueiden hyvinvointieroja. Espoossa tarvitaan samanlaista toimintaa, jotta lapsiperheiden köyhyyteen pystytään todella puuttumaan. 

Esitän yhden konkreettisen lisäyksen ohjelmaan. Köyhä lapsiperhe voi olla todella vaikeuksissa, jos isällä tai äidillä on talousvaikeuksien lisäksi aikaisemmin kertynyttä vuokravelkaa. Perhe ei voi tällöin saada asuntoa vapailta vuokra-asuntomarkkinoilta ja vaikeuksia on myös saada kohtuuhintainen kunnallinen vuokra-asunto. Ratkaisuna voisi olla se, että Espoo myöntäisi aina toimeentulotukea saavalle lapsiperheelle täydentävää tai ehkäisevää toimeentulotukea vuokravelan maksuun tai tekisi perheen kanssa realistisen maksusuunnitelman. Näin voitaisiin varmistaa koti jokaiselle lapsiperheelle.

Ryhdytään Espoossa edelläkävijöiksi myös tässä asiassa. Huolehditaan siitä, että Espoossa köyhien lapsiperheiden määrä vähenee selvästi. Huolehditaan myös siitä, että kaikilla lapsilla ja nuorilla on mahdollisuus harrastaa sitä lajia, minkä tuntee omakseen. Olipa se sitten vaikka jääkiekkoa tai ratsastusta.