PIENETKIN ASIAT LISÄÄVÄT LASTEN HYVINVOINTIA

Pääministeri Marinin hallitusohjelman mukaan hallitus vähentää määrätietoisesti etenkin lapsiperheiden köyhyyttä kehittämällä samanaikaisesti etuuksia ja palveluita. Kuulostaa hyvältä, mutta jää kovin yleiselle tasolle. Kun tavoitetta ei määritellä tarkemmin eikä keinoja kuvata, lopputulos voi jäädä laihanlaiseksi. Hallitus on myös luvannut laatia kansallisen lapsistrategian, mutta sekin jää yhteisen vision tasolle. Strategiasta on pitkä matka yhteiskunnalliseen muutokseen. 

Sama ongelma on Espoossa. Espoo tarinassa on selvä tavoite lapsiperheköyhyyden vähentämiseen ja sen saavuttamista tukee valtuuston hyväksymä toimenpideohjelma. Köyhyyttä ei ole kuitenkaan kuvattu ja toimenpiteitä konkretisoitu. Virkamiehiltä sain selvitettyä, että vauraassa Espoossa on noin 3 000 köyhää lapsiperhettä, joissa on lähes 5 000 lasta. 

Minusta on tärkeää, että puhumme lapsiperheiden köyhyydestä niin, että poliitikot ymmärtävät ongelman mittaluokan ja sen, miten sitä voidaan vähentää. Tutkimusten mukaan lapsena koettu köyhyys vaikuttaa ihmiseen läpi koko elämän. Lasten hyvinvointiin satsaamista voi todella sanoa tulevaisuuden investoinniksi. 

Paljonko Suomessa on köyhiä lapsiperheitä?

Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2017 Suomessa oli 566 000 lapsiperhettä, joissa oli yhteensä 1 046 000 alaikäistä lasta, 4 900 vähemmän kuin edellisenä vuonna.

Lastensuojelun Keskusliiton juuri julkaisemassa raportissa (Best childhood money can buy – Childhood poverty, inequality and living with scarcity, the Finnish case 2020) käsitellään suomalaista lapsiköyhyyttä tilastojen ja tuoreen kyselyaineiston pohjalta. Kysely toteutettiin puhelinhaastatteluina vuodenvaihteessa 2018–2019 ja siihen vastasi tuhat huoltajaa, joilla on ainakin yksi kouluikäinen lapsi. Julkaisu on tehty englanninkielellä ja kokosin siitä tähän omasta mielestäni keskeiset asiat.

Raportti vahvistaa selvästi sen, että Suomessa asiat ovat pääosin hyvin - etenkin verrattuna monen muun maan tilanteeseen. Valtaosa suomalaisista lapsiperheistä elää mukavasti: lomailee ulkomailla, syö ravintolassa, käy huvipuistoissa, laittaa jopa saamansa lapsilisät säästöön. Rahahuolia voi tosin olla eikä yllättäviin menoihin ole aina ylimääräistä rahaa. 

Suomessa on kuitenkin myös tuhansia lapsia ja perheitä, joilla on toistuvia rahahuolia. Raportin mukaan maanantain kouluruokailua odotetaan, jotta lapset saisivat kunnolla syödäkseen ja rahan puutteen takia ei voida hankkia lapsille lääkärin määräämiä lääkkeitä.  

Lastensuojelun Keskusliiton raportin mukaan Suomessa on noin 120 000 köyhää lasta, noin 11 % lapsiperheistä luokitellaan köyhiksi. Luokittelu perustuu siihen, paljonko perheellä on kuukaudessa käytettävissään rahaa: Yhden alle 14-vuotiaan lapsen yksinhuoltaja on köyhä, jos rahaa on vähemmän kuin 1 600 euroa kuukaudessa. Kahden aikuisen ja kahden lapsen perhe on köyhä, jos perheellä on vähemmän kuin 2 580 euroa kuukaudessa. Käsitykseni mukaan tässä ei ole huomioitu sitä, paljonko perheellä on velkaa tai, missä päin Suomea perhe asuu. Asumismenoissa on suuria eroja eri puolella maata.

Vähiten köyhyyttä on suomalaistaustaisissa perheissä, joissa on kaksi aikuista. Vaikka köyhyys koskettaa etenkin yhden vanhemman perheitä, puolet yksinhuoltajien perheistä ei kärsi köyhyydestä. Yhden vanhemman perheiden lisäksi köyhyys koskettaa etenkin yli neljän lapsen suurperheitä ja maahanmuuttajaperheitä. 

Miten lapsiperheitä voi auttaa?

Tiedämme siis aika tarkkaan, kuinka moni lapsi elää köyhässä perheessä. Yksi ratkaisu on varmaan lapsiperheiden rahallisten tukien korottaminen. Tässä päätösvalta on valtiolla. Lastensuojelun keskusliiton kyselyssä vanhempien vastauksessa nousikin esille etenkin lapsilisien nostaminen, mutta myös sen muuttaminen tulosidonnaiseksi. Tukia haluttaisiin enemmän ja verotuksessa haluttaisiin suurempia vähennyksiä.

Kunnissa on helppo saavuttaa yhteinen näkemys siitä, että jokaiselle lapsiperheelle pitäisi voida turvata perustarpeet eli koti, turvallinen ympäristö, leikkipaikkoja, päivähoito ja kunnollinen koulu sekä terveydenhoito. Usein tämä kuitenkin unohtuu, kun jaetaan vähiä rahoja ja joudutaan tekemään vaikeita valintoja – satsataanko esim. infraan vai kouluihin. 

Autetaan lapsia

Lastensuojelun Keskusliiton raportissa nostettiin esille tärkein asia eli lapsen näkökulma. Tutkimusten mukaan lasten hyvinvointiin vaikuttaa oman ja ystävien tilanteen vertaileminen. Lapselle hyvinvointi tarkoittaa lomia, huvipuistoja, kylpylässä käyntiä, kouluretkiä ja harrastuksia, mutta myös pieniä asioita, kuten jäätelöä ja leffalippuja. Näiden puute tuo häpeää, syyllisyyttä ja jopa masennusta. 

Tasa-arvoiset harrastusmahdollisuudet ovat lapsen kannalta lähes yhtä tärkeitä kuin toimivat rakenteet. Tässä tilanne on mennyt huonompaan suuntaan. Raportin mukaan esim. urheiluharrastuksen vuosikulu on kaksin- tai jopa kolminkertaistunut kymmenen vuoden aikana vuodesta 2002 vuoteen 2012, jolloin se oli jalkapallossa melkein 6 000 euroa vuodessa.

Harrastukset, tai niiden puute, nousivat selvästi esille myös Pelastakaa lapset ry:n vuonna 2015 tekemässä Lapsen ääni -raportissa, jossa kerrottiin lasten omista kokemuksista (464 lasta, iältään 7 – 17 vuotiasta, vastaisi kyselyyn). Vähävaraisista lapsista 71 % ilmoitti jääneensä pois harrastuksesta talousvaikeuksien vuoksi ja 80 % koki mahdollisuutensa harrastaa rajoittuneeksi. Yli puolet lapsista ei ollut voinut köyhyyden vuoksi osallistua esim. syntymäpäiväjuhliin ja yli puolet lapsista oli joutunut kiusatuksi köyhyyden vuoksi.

Hyvässä yhteiskunnassa yhdenkään lapsen ei tarvitse kärsiä köyhyydestä. Siksi lapsiperheiden köyhyydestä pitää puhua ja siihen pitää puuttua. Lapsiköyhyyden vähentämisen pitää olla myös meille demareille ykköstavoite tasa-arvon edistämisessä ja eriarvoisuuden vähentämisessä.

Espoolaisena kuntapoliitikkona haluan löytää konkreettisia keinoja lasten tukemiseen. Aloittaisin pienistä, arkisista asioista ja satsaisin lasten harrastustoimintaan. Kunta voisi tukea urheiluseuroja niin, että harrastukset olisivat lapsille maksuttomia. Koulut voisivat tehdä nykyistä enemmän yhteisiä retkiä ja lapsille voitaisiin jakaa esimerkiksi leffalippuja ja huvipuistojen rannekkeita. Kunta voisi myös antaa pienituloisille lapsiperheille harkinnanvaraista toimeentulotukea niin, että se kattaa lapsen kaikki harrastuskulut. Lisäksi perheillä voisi antaa palveluseteleitä, joita saa käyttää vain lasten harrastuksiin.  

KÖYHIÄ LAPSIPERHEITÄ TÄYTYY AUTTAA

Tämä juttuni julkaistiin Espoon demarien Valdemari-lehdessä marraskuussa 2019.

--------------------------------------------------

 

Köyhyys on vakava asia. Köyhällä perheellä on vaikeuksia maksaa vuokra eivätkä rahat riitä kunnolliseen ruokaan, liikkumiseen ja harrastuksiin. Köyhän perheen lapsella on suurempi riski jäädä ulkopuolelle ja tulla kiusatuksi kuin muilla lapsilla. 

Nelihenkinen perhe, jossa on kaksi aikuista ja kaksi lasta, luokitellaan köyhäksi, jos käytettävissä olevat tulot ovat kuukaudessa noin 2 600 euroa. Yhdenhuoltajan perheessä tuloraja on noin 2 000 euroa. 

Vauraassa Espoossa on noin 3 000 köyhää lapsiperhettä, joissa on lähes 5 000 lasta. Espoo tarinassa on selvä tavoite lapsiperheköyhyyden vähentäminen. Tavoitteen saavuttamista tukee valtuustossa elokuussa hyväksytty kaksivuotinen toimenpideohjelma. Demarien esityksestä valtuusto päätti seurata vuosittain ohjelman toteuttamista ja arvioida asetettujen tavoitteiden riittävyyttä. 

Ohjelman tavoite on hyvä: Perheen taustasta ja varallisuudesta riippumatta kaikki espoolaiset lapset ja nuoret saavat terveistä, turvallisista ja innostavista päiväkodeista ja kouluista hyvät lähtökohdat elämään, jatko-opintoihin ja työhön. Lasten ja nuorten pahoinvointia ennaltaehkäistään perheiden tukemisella, oikea-aikaisilla palveluilla ja eri tahojen yhteistyöllä. Kaikille lapsille ja nuorille halutaan taata mahdollisuus liikunta- ja kulttuuritoimintaan. Kohderyhmänä ovat erityisesti perheet, joissa on työttömyyttä ja, jotka saavat toimeentulotukea.  

Ohjelmaan on kirjattu paljon hyviä tavoitteita ja toimenpiteitä, mutta kovin yleisellä tasolla. Toimenpideohjelman suurin heikkous onkin siinä, että köyhyyden poistamiseen ei varata yhtään euroa. Ainoa konkreettinen lupaus on, että kesäisin asukaspuistoissa järjestetään puistoruokailua lapsille ja nuorille. 

Espoossa, kuten myös muualla Suomessa, lapsiperheköyhyys on lisääntynyt koko 2000-luvun. Tämä huono kehitys pitää pystyä katkaisemaan. Sen sijaan, että lapsiperheille suunnattaisiin lisää tukea, Espoossa yritettiin tänä syksynä leikata koulutus- ja sosiaalipalvelujen rahoitusta. Sama tavoite näkyi myös syksyn budjettineuvotteluissa. Ohjelman kauniit tavoitteet jäävät näin toteutumatta. 

Ohjelmassa ei myöskään kerrota, onko Espoossa eroja eri alueiden välillä. Kaupungilta saatujen tilastotietojen mukaan pienituloisuus keskittyy Espoon keskuksen ja Kilon alueille. Tämä pitää uskaltaa tunnustaa. Helsingissä demarit ovat ehdottaneet, että kaupungin budjettia laadittaessa sekä palveluja ja investointeja suunniteltaessa otetaan huomioon alueen koulutustaso, tulotaso, työllisyysaste ja vieraskielisten määrä. Näin voidaan vähentää alueiden välistä eriytymistä ja kaventaa eri alueiden hyvinvointieroja. Espoossa tarvitaan samanlaista toimintaa, jotta lapsiperheiden köyhyyteen pystytään todella puuttumaan. 

Esitän yhden konkreettisen lisäyksen ohjelmaan. Köyhä lapsiperhe voi olla todella vaikeuksissa, jos isällä tai äidillä on talousvaikeuksien lisäksi aikaisemmin kertynyttä vuokravelkaa. Perhe ei voi tällöin saada asuntoa vapailta vuokra-asuntomarkkinoilta ja vaikeuksia on myös saada kohtuuhintainen kunnallinen vuokra-asunto. Ratkaisuna voisi olla se, että Espoo myöntäisi aina toimeentulotukea saavalle lapsiperheelle täydentävää tai ehkäisevää toimeentulotukea vuokravelan maksuun tai tekisi perheen kanssa realistisen maksusuunnitelman. Näin voitaisiin varmistaa koti jokaiselle lapsiperheelle.

Ryhdytään Espoossa edelläkävijöiksi myös tässä asiassa. Huolehditaan siitä, että Espoossa köyhien lapsiperheiden määrä vähenee selvästi. Huolehditaan myös siitä, että kaikilla lapsilla ja nuorilla on mahdollisuus harrastaa sitä lajia, minkä tuntee omakseen. Olipa se sitten vaikka jääkiekkoa tai ratsastusta. 

PERIAATTEESSA KAIKKI ON HYVIN

Julkisuudessa on kauhisteltu ikäihmisten huonoa kohtelua. Pääosin ongelmat ovat olleet tiedossa jo vuosia, minkä vuoksi kauhistelu tuntuu hieman tekopyhältä

Itsekin mietin näitä jo lähes 20 vuotta sitten, kun kirjoitin kahden työkaverini kanssa VM:n keskustelualoitteen Parempaa halvemmalla? (68/2002). Pohdimme siinä sotepalvelujen kehittämistä kokonaistalouden ja asiakkaan näkökulmasta. Keskeisinä uhkina näimme palvelujen kurjistumisen ja samanaikaisen vero- ja maksupolitiikan kiristymisen. Vaadimme valtakunnallisia laatukriteereitä sekä niiden ulkopuolista arviointia ja valvontaa. Uhat ovat toteutuneet. Samalla suurten hoivajättien markkinaosuus on noussut 10 prosentista 50 prosenttiin.

Asia on siis tärkeä ja siitä pitää puhua.

Usein kuulee moitittavan lainsäädännön puutteita, minkä vuoksi kokosin tähän blogiin kaiken sen, mitä jokaisen on hyvä tietää lainsäädännöstä - ennen kuin alkaa vaatimaan siihen muutoksia ja lisäyksiä. Rajaudun tässä vain vanhustenhoitoon. Esitän blogin lopussa omat kommenttini.

Vuonna 2000 voimaan tulleeseen Suomen perustuslakiin on kirjattu perusoikeudet. Kaikki hyviä ja tärkeitä:

• jokaisella on oikeus koskemattomuuteen ja turvallisuuteen

• jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu 

• kirjeen, puhelun ja muun luottamuksellisen viestin salaisuus on loukkaamaton 

• jokaisen omaisuus on turvattu

• jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon, lailla taataan jokaiselle oikeus perustoimeentulon turvaan vanhuuden aikana

Tätä oikeutta on perusteltu näin: Avun saamisen edellytykset selvitetään yksilökohtaisella tarveharkinnalla. Välttämättömällä toimeentulolla ja huolenpidolla tarkoitetaan sellaista tulotasoa ja palveluja, joilla turvataan ihmisarvoisen elämän edellytykset. Tällaiseen tukeen kuuluu esimerkiksi terveyden ja elinkyvyn säilyttämisen kannalta välttämättömän ravinnon ja asumisen järjestäminen.

Julkisen vallan (valtion ja kunnan) on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut.

Tätä oikeutta on perusteltu näin: Palvelujen riittävyyttä arvioitaessa voidaan lähtökohtana pitää sellaista palvelujen tasoa, joka luo jokaiselle ihmiselle edellytykset toimia yhteiskunnan täysivaltaisena jäsenenä.

Perustuslain mukaan virkamiesten on aina toimittava lainmukaisesti. Jos vanhuspalveluihin liittyy merkittävää julkisen vallan käyttöä, kuten voimakeinojen käyttöä tai puuttumista perusoikeuksiin, päätösvalta on aina viranomaisilla. Julkiset hallintotehtävät eli oikeuksia, velvollisuuksia ja etuja koskevat päätökset tehdään myös virkavastuulla. Jos lailla niin päätetään, näitä tehtäviä voidaan siirtää myös yksityisille, jos se on tarpeen tehtävän tarkoituksenmukaiseksi hoitamiseksi eikä se vaaranna perusoikeuksia, oikeusturvaa tai muita hyvän hallinnon vaatimuksia.

Vanhuspalveluista on säädetty useissa laeissa, joissa kaikissa luvataan ”yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista”.

Vanhuspalveluja koskee tavalla tai toisella lähes 10 lakia, joissa on yhteensä yli 200 pykälää. Keskeisiä lakeja ovat sosiaalihuoltolaki, laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista eli vanhuspalvelulaki, laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista eli asiakaslaki sekä laki yksityisistä sosiaalipalveluista. Kaikki nämä lait on säädetty 2000-luvulla.

Lainsäädännön tarkoituksena on tukea ikääntyneen väestön hyvinvointia, terveyttä, toimintakykyä ja itsenäistä suoriutumista sekä parantaa iäkkään henkilön mahdollisuutta saada laadukkaita sosiaali- ja terveyspalveluja.

Asiakkaalla on lakisääteisiä oikeuksia:

• saada laadultaan hyvää sosiaalihuoltoa ja hyvää kohtelua ilman syrjintää

• hänen ihmisarvoaan ei saa loukata

• hänen vakaumustaan, yksityisyyttään ja itsemääräämisoikeuttaan täytyy kunnioittaa

• hänen toivomuksensa, mielipiteensä, etunsa, yksilölliset tarpeensa, äidinkielensä ja kulttuuritaustansa on otettava huomioon

• hänen oikeutensa ja velvollisuutensa, erilaiset vaihtoehdot ja niiden vaikutukset on selvitettävä ymmärrettävästi

Sosiaalihuollon on perustuttava yhdessä tehtyyn palvelu- tai hoitosuunnitelmaan sekä viranomaisen päätökseen tai kirjalliseen sopimukseen.

Tyytymättömällä asiakkaalla on oikeus tehdä muistutus laitoksen vastuuhenkilölle tai johtavalle viranhaltijalle. Muistutukseen annettu vastaus on perusteltava, mutta siihen ei saa hakea muutosta valittamalla.

Kunnalla on laaja lakisääteinen vastuu:

Kunnan yleisenä tehtävänä on laatia vuosittain vanhuspalvelusuunnitelma ja osoittaa siihen riittävät voimavarat, arvioida sosiaalipalvelujen riittävyyttä ja laatua alueellaan, kerättävä säännöllisesti palautetta palveluja käyttäviltä, heidän omaisiltaan ja läheisiltään sekä kunnan henkilöstöltä ja järjestettävä neuvontapalveluja.

Kunnan on järjestettävä ikääntyneen väestön sosiaalipalvelut sisällöltään, laadultaan ja laajuudeltaan lain mukaisesti, oikea-aikaisesti, riittävästi ja, että palvelut ovat saatavissa yhdenvertaisesti. Yksityisten palvelujen laatu varmistetaan sopimuksella ja palvelusuunnitelmalla.

Palveluja tarvitsevalle on laadittava palvelusuunnitelma. Jos henkilö tarvitsee kiireellisiä palveluja, päätös on tehtävä viipymättä. Muiden kuin kiireellisten palvelujen myöntämisestä on tehtävä päätös ilman aiheetonta viivytystä ja palvelut on järjestettävä viimeistään kolmen kuukauden kuluttua päätöksen teosta.

Palvelua koskevaan päätökseen voi hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen 30 päivän kuluessa tiedon saatuaan. Hallinto-oikeuden päätökseen ei saa hakea muutosta.

Pitkäaikainen hoito ja huolenpito on annettava ensisijaisesti kotiin annettavilla avopalveluilla. Pitkäaikaista laitoshoitoa järjestetään vain, jos siihen on lääketieteelliset perusteet tai asiakasturvallisuuteen tai potilasturvallisuuteen liittyvät perusteet. Kunnan on turvattava hoitojärjestelyn pysyvyys. Hoito on toteutettava niin, että iäkäs henkilö voi kokea elämänsä turvalliseksi, merkitykselliseksi ja arvokkaaksi ja, että hän voi ylläpitää sosiaalista vuorovaikutusta sekä osallistua mielekkääseen, hyvinvointia, terveyttä ja toimintakykyä edistävään ja ylläpitävään toimintaan. Iäkkäille avio- ja avopuolisoille on järjestettävä mahdollisuus asua yhdessä

Asumispalvelun, laitoshoidon ja kotipalvelun henkilöstömitoituksesta ei säädetä laissa. Lain mukaan henkilöstön määrän, koulutuksen ja tehtävärakenteen on vastattava palveluja saavien määrää ja palvelun tarvetta ja turvattava laadukkaat palvelut. Toimitilojen ja varusteiden pitää olla riittävät ja asianmukaiset.


Yksityisellä palveluntuottajalla on myös lakisääteisiä velvollisuuksia:

Ympärivuorokautinen hoito on luvanvaraista. Luvan myöntää AVI:n tai, jos toimintaa on usean AVI:n alueella, Valvira. Lupahakemuksessa on mainittava mm. henkilöstön määrä ja koulutus. Lupa myönnetään, jos tilat ja henkilöstön lukumäärä ovat riittävät ja asianmukaiset. Lupaan voidaan liittää asiakasturvallisuuden varmistamiseksi välttämättömiä ehtoja palvelujen määrästä, henkilöstöstä, tiloista, laitteista ja toimintatavoista

Muun kuin ympärivuorokautisen hoidon aloittamiseen riittää ilmoitus. Laki velvoittaa palveluntuottajaa järjestämään palvelukokonaisuuden sopimuksen ja palvelusuunnitelman mukaisesti. Omavalvontasuunnitelma on pidettävä julkisesti nähtävänä. Vuosittain on annettava AVI/Valviralle toimintakertomus. AVI/Valvira voi tarkistaa toimitilat myös ennalta ilmoittamatta, jos tarkastuksen tekemiseen on perusteltu syy. Pysyväisluonteiseen asumiseen käytettävät tilat saa tarkistaa vain palvelun tuottajan suostumuksella

Vanhushoidon valvonta perustuu ensisijaisesti omavalvontaan, ohjaukseen, neuvontaan ja yhteistyöhön.

Sosiaalihuollon henkilöstöllä on lakisääteinen velvollisuus ilmoittamaan viipymättä toiminnasta vastaavalle, jos hän huomaa epäkohtia tai ilmeisiä epäkohdan uhkia, kuten asiakkaan kaltoinkohtelua tai perusoikeuksien rajoittamista. Lain mukaan ilmoituksen tehneeseen henkilöön ei saa kohdistaa kielteisiä vastatoimia ilmoituksen seurauksena. Ilmoituksen vastaanottajan on ilmoitettava asiasta kunnan virkamiehelle. Ilmoituksen tehneen on tarvittaessa ilmoitettava asiasta myös AVI:lle.

AVI/Valviralla on käytettävissä myös järeämpiä keinoja:

Huomautusvoidaan antaa virheellisestä menettelystä tai velvollisuuden laiminlyönnistä.

Määräyspuutteiden korjaamiseen tai epäkohtien poistamiseen voidaan antaa, jos toimintaan ei ole haettu lupaa tai ilmoitettu siitä tai havaitaan asiakasturvallisuutta vaarantavia puutteita, muita epäkohtia tai lain vastaista. Määräykselle annetaan määräaika ja sitä voidaan tehostaa sakon uhalla.

Toiminta voidaan keskeyttää tai määrätä käyttökieltoonjos asiakasturvallisuus sitä edellyttää. Määräystä voidaan tehostaa sakon uhalla.

Toimilupa voidaan peruuttaa jos on olennaisesti rikottu lakia tai sen nojalla annettuja säädöksiä tai määräyksiä eivätkä aikaisemmat huomautukset ja määräykset ole tehonneet.

Omia näkemyksiäni:

Asiakkaan oikeusturvan ja kuluttajansuojan kannalta olisi tärkeää, että tyytymätön asiakas uskaltaisi ja osaisi valittaa kotihoidon tai hoivakodin palveluista. Nyt hänellä on lakisääteinen oikeus tehdä muistutus vain laitoksen vastuuhenkilölle tai virkamiehelle. Vastauksesta ei saa valittaa hallinto-oikeuteen. Vähän epäilen, kuinka tehokas tällainen muistutus voi olla.

Jonkin verran korkeampi kynnys on tehdä kantelu AVI:lle, oikeuskanslerille tai eduskunnan oikeusasiamiehelle virheellisestä menettelystä tai laiminlyönnistä. Rikoslaissa määriteltyjen rikosten osalta voi kääntyä poliisin puoleen. Rangaistaviksi on säädetty mm. pahoinpitely, kuolemantuottamus, vammantuottamus, vaaran aiheuttaminen ja heitteillepano.

Yhtä hankalalta tilanne näyttää hoivakodin työntekijöiden osalta. Vaitiolosopimuksen allekirjoittamisen jälkeen kuka uskaltaa valittaa työnantajansa toiminnasta. Tuskin kukaan.

Toiveet kohdistuvat siis yleisesti sosiaalihuollon henkilöstöön. Lakisääteinen ilmoittamisvelvollisuus on ollut voimassa vasta vuoden 2016 alusta ja on vaikea arvioida, minkälaisiin muutoksiin toiminnasta vastaavalle tehdyt ilmoitukset voivat johtaa. Lisätukea löytyy rikoslaista, jossa on säädetty rangaistavaksi pelastustoimen laiminlyönti eli jos joku, tietäen toisen olevan hengenvaarassa tai vakavassa terveyden vaarassa on tälle antamatta tai hankkimatta apua, jota häneltä voidaan kohtuudella edellyttää, on tuomittava sakkoon tai vankeuteen.

Kunnilla on laaja vastuu sekä palvelujen sisällöstä että sopimusten tekemisestä yksityisten palveluntuottajien kanssa. Sopimukseen voi laittaa tiukat sanktiot, mutta kunnan oikeus rajoittuu sopimuksen valvontaan. Lakisääteinen valvontavastuu ja -oikeus on AVI/Valviralle, joka valvoo lainsäädännön noudattamista, ei sopimuksen noudattamista. Kokonaisuus vaikuttaa epäselvältä.

AVI/Valviran valvontaresurssien on todettu olevan huonot, joten pahimmillaan kukaan ei puutu epäasialliseen toimintaan. Lainsäädännön lisäksi pitäisi olla selkeät valtakunnalliset laatukriteerit sekä niiden ulkopuolinen arviointi ja valvonta. Valvojien lukumäärän lisäämisessä on kysymys rahasta, ei lainsäädännöstä.

En voi millään ymmärtää, miksi laissa on säädetty, että pysyväisluonteiseen asumiseen käytettävät tilat saa tarkistaa vain palvelun tuottajan suostumuksella. Tältä osin lakia pitäisi muuttaa.

Sitten vielä hoitajamitoituksesta, jos joku on jaksanut lukea tänne asti. Oma näkemykseni on, että lainsäädännössä pitäisi noudattaa yhdenmukaista logiikkaa. Uuteen varhaiskasvatuslakiin ei otettu säännöksiä henkilöstömitoituksesta, vaan mitoituksesta säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksessa. Laki sallii sen, että mitoituksesta voidaan tarvittaessa poiketa. Malli on hyvä (olin itse varhaiskasvatuslakityöryhmässä valmistelemassa lakia). Asetuksessa voidaan helpommin huomioida erilaisten hoivapalvelujen mitoituksia. Lisäksi on tosiasia, että aina ei ole saatavilla päteviä työntekijöitä.

Varhaiskasvatuslaki eroaa vanhuspalvelulaista myös siinä, että varhaiskasvatusrikkomuksesta voidaan määrätä sakkoa, jos yksityinen toimija tahallaan laiminlyö ilmoitusvelvollisuuden tai toimii ilman rekisteröintiä tai vastoin määräystä tai kieltoa. Rangaistussäännös voisi tuoda velvoittavuutta myös vanhustenhuoltoon.