HALLINNON DIGITALISAATION ON HYÖDYNNETTÄVÄ VERONMAKSAJIA JA ASIAKKAITA

Tämä juttu julkaistiin Helsingin sanomien mielipidesivulla syyskuussa 2017

------------------------------------------------------

Julkisen hallinnon digitalisaatioon kohdistuu paljon odotuksia. Sen toivotaan parantavan

tuottavuutta ja vähentävän kustannuksia. Asiakkaan pitäisi saada palveluja nopeasti ja helposti mihin vuorokauden aikaan tahansa.  

Verovaroja käytetään palvelujen parantamiseen valtavia summia. Valtio käyttää vuosittain omaan tieto- ja viestintäkeskus Valtoriinsa 200 miljoonaa euroa ja muihin IT-palveluihin 500 miljoonaa euroa (HS 14.9.2017). Kuntien tietoja on vaikea löytää, mutta esimerkiksi Espoo käyttää IT-palveluihin arviolta noin 60 miljoonaa euroa joka vuosi. HSL:n kritiikkiä saaneen lippu- ja informaatiojärjestelmän kustannukset lähestyvät 100 miljoonaa euroa. Mistään ei löydy tietoa siitä, paljonko valtio, maakunnat ja kunnat joutuvat investoimaan tulevien maakuntien tieto- ja informaatiojärjestelmiin. Tiedetään vain, että niiden avulla pitäisi syntyä yhden miljardin säästöt.

Kalliit investoinnit ovat tuottaneet tuloksia ja hallinnossa on monin paikoin siirrytty paperisesta hallinnosta digitaliseen. Kansalaisen näkökulmasta näyttää kuitenkin siltä, että ratkaisuja kehitellään toisistaan erillään, palvelu-, prosessi- ja virastokohtaisesti. Vanhoja rakenteita ei aina pureta ja uudet, yleensä kalliit järjestelmät eivät välttämättä keskustele keskenään eivätkä palvele riittävän hyvin kansalaisia, yrityksiä tai hallintoa itseään.

Suurimmat yhteiskunnalliset hyödyt saataisiin, jos hajanaisen kehityksen sijaan hallinnossa osattaisiin toteuttaa laaja-alainen ajattelutavan, toimintamallien, rakenteiden ja näiden vuorovaikutuksen samanaikainen muutos. Jos vielä saataisiin aikaan kokonaisvaltainen semanttinen yhteen toimivuus, tietoja voitaisiin yhdistää ja hyödyntää reaaliaikaisesti, automatisoida prosesseja yli hallintorajojen ja siirtyä laajasti sähköiseen itsepalveluun ja automaattiseen palvelutuotantoon, syntyisi varmasti mitattavia hyötyjä sekä hallinnolle, veronmaksajille että asiakkaille.

Hajanaista etenemistä voi osaltaan selittää se, että tutkittua tietoa digitalisaatiosta, sen yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta ja hyödyistä on yllättävän vähän - ottaen huomioon, kuinka paljon siihen investoidaan. Vähäinen tutkimustieto ei tosin näytä edes tukevan kaikkia digitalisaatiolta odotettuja hyötyjä. Jotta verovarat osataan kohdentaa oikein, päättäjien pitäisi vaatia huomattavasti enemmän tutkimustietoa, systemaattisesti koottua kokemusperäistä tietoa ja perusteellisia, lyhyen- ja pitkän aikavälin kustannus-hyöty analyysejä.

Veronmaksajilla ja asiakkailla pitää myös olla oikeus tietää, paljonko julkinen hallinto käyttää verovaroja digitalisaatioon ja, minkälaisia hyötyjä ja haittoja ne tuottavat. Tämä edellyttää avoimuutta sekä verorahojen käytön osalta, mutta myös kykyä ja halua mitata asiakkaan saamia hyötyjä ja haittoja. Pahimmillaan käy niin, että vastuu siirretään kokonaan asiakkaalle, joka joutuu itse hankkimaan tarvittavat koneet ja laitteet sekä opettelemaan ja hoitamaan itse koko prosessin.