Tämä juttu julkaistiin Helsingin sanomien mielipidesivulla syyskuussa 2017
------------------------------------------------------
Julkisen hallinnon digitalisaatioon kohdistuu paljon odotuksia. Sen
toivotaan parantavan
tuottavuutta ja vähentävän kustannuksia. Asiakkaan pitäisi saada palveluja
nopeasti ja helposti mihin vuorokauden aikaan tahansa.
Verovaroja käytetään palvelujen parantamiseen valtavia summia.
Valtio käyttää vuosittain omaan tieto- ja viestintäkeskus Valtoriinsa 200
miljoonaa euroa ja muihin IT-palveluihin 500 miljoonaa euroa (HS 14.9.2017). Kuntien
tietoja on vaikea löytää, mutta esimerkiksi Espoo käyttää IT-palveluihin arviolta
noin 60 miljoonaa euroa joka vuosi. HSL:n kritiikkiä saaneen lippu- ja
informaatiojärjestelmän kustannukset lähestyvät 100 miljoonaa euroa. Mistään ei
löydy tietoa siitä, paljonko valtio, maakunnat ja kunnat joutuvat investoimaan tulevien
maakuntien tieto- ja informaatiojärjestelmiin. Tiedetään vain, että niiden
avulla pitäisi syntyä yhden miljardin säästöt.
Kalliit investoinnit ovat tuottaneet tuloksia ja hallinnossa on
monin paikoin siirrytty paperisesta hallinnosta digitaliseen. Kansalaisen
näkökulmasta näyttää kuitenkin siltä, että ratkaisuja kehitellään toisistaan
erillään, palvelu-, prosessi- ja virastokohtaisesti. Vanhoja rakenteita ei aina
pureta ja uudet, yleensä kalliit järjestelmät eivät välttämättä keskustele
keskenään eivätkä palvele riittävän hyvin kansalaisia, yrityksiä tai hallintoa
itseään.
Suurimmat yhteiskunnalliset hyödyt saataisiin, jos hajanaisen
kehityksen sijaan hallinnossa osattaisiin toteuttaa laaja-alainen ajattelutavan,
toimintamallien, rakenteiden ja näiden vuorovaikutuksen samanaikainen muutos.
Jos vielä saataisiin aikaan kokonaisvaltainen semanttinen yhteen toimivuus, tietoja
voitaisiin yhdistää ja hyödyntää reaaliaikaisesti, automatisoida prosesseja yli
hallintorajojen ja siirtyä laajasti sähköiseen itsepalveluun ja automaattiseen
palvelutuotantoon, syntyisi varmasti mitattavia hyötyjä sekä hallinnolle,
veronmaksajille että asiakkaille.
Hajanaista etenemistä voi osaltaan selittää se, että tutkittua
tietoa digitalisaatiosta, sen yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta ja hyödyistä
on yllättävän vähän - ottaen huomioon, kuinka paljon siihen investoidaan. Vähäinen
tutkimustieto ei tosin näytä edes tukevan kaikkia digitalisaatiolta odotettuja
hyötyjä. Jotta verovarat osataan kohdentaa oikein, päättäjien pitäisi vaatia huomattavasti
enemmän tutkimustietoa, systemaattisesti koottua kokemusperäistä tietoa ja
perusteellisia, lyhyen- ja pitkän aikavälin kustannus-hyöty analyysejä.
Veronmaksajilla ja asiakkailla pitää myös olla oikeus tietää,
paljonko julkinen hallinto käyttää verovaroja digitalisaatioon ja, minkälaisia
hyötyjä ja haittoja ne tuottavat. Tämä edellyttää avoimuutta sekä verorahojen
käytön osalta, mutta myös kykyä ja halua mitata asiakkaan saamia hyötyjä ja
haittoja. Pahimmillaan käy niin, että vastuu siirretään kokonaan asiakkaalle,
joka joutuu itse hankkimaan tarvittavat koneet ja laitteet sekä opettelemaan ja
hoitamaan itse koko prosessin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti