tiistai 15. maaliskuuta 2016

Tatusta, talouden tasapainosta ja Espoon rahastoista



Kirjoitin edellisessä blogissani Espoon vuoden 2016 budjetin käsittelystä ja hämmästelin, miksi Espoon mittavia rahastoja ei haluta hyödyntää.

Espoon valtuusto käsitteli 14.3.2016 talouden tasapainotus- ja tuottavuusohjelmaa eli TATU 2:sta. Ohjelman tarkoitus on tukea kaupunkikonsernin talouden pitämistä tasapainossa. Tämä on hyvä tavoite.

TATU ei ole kunnan lakisääteinen ohjelma, vaan Espoossa kehitelty oma malli. Kuntalaki velvoittaa valtuuston hyväksymään vuosittain seuraavan vuoden budjetin ja taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi. Lain mukaan budjetti ja taloussuunnitelma on laadittava niin, että kunta pystyy hoitamaan tehtävänsä. Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen.

Espoon vuoden 2016 budjetti

Espoon vuoden 2016 budjettiesityksessä todettiin, että tavoitteena on talouden tasapainottaminen. Siitä huolimatta tehtiin alijäämäinen budjetti, joka on investointien rahoituksen kannalta riittämätön. Tulot eivät riitä menojen ja investointien kattamiseen, koska veroprosenttia ei haluttu nostaa ja sähkörahaston tuotosta käytetään vain pieni osa, 3 miljoonaa euroa.

TATU 1

Tasapainotus- ja tuottavuusohjelma hyväksyttiin ensimmäisen kerran vuonna 2014. Silloin arvioitiin, että kestävä rahoitustasapaino edellyttää 150 milj. euron vuosikatetta. Vuosikate kertoo, mitä jää juoksevien menojen jälkeen käytettäväksi investointeihin, sijoituksiin ja lainojen lyhennyksiin. Investointien määrä on kuitenkin ollut selvästi suurempi ja kasvu on jouduttu rahoittamaan kokonaan velalla. TATU 1:n mukaan kaupungin lainakannan piti olla enintään 1 500 euroa/asukas ja koko konsernin 7 300 euroa/asukas.

TATU 2

Tatu 2:ssa vuosikatteen tavoitetaso on nostettu lähes kaksinkertaiseksi, 270 miljoonaan euroon. Kuten linjapaperissa todetaan, tämä edellyttää monia toimenpiteitä; tuottavuutta on parannettava, palveluja leikattava ja tulopohjaa vahvistettava. Näistä toimenpiteistä huolimatta velkataakka kasvaa huomattavasti nopeammin kuin kaksi vuotta sitten arvioitiin. Kaupungin lainakanta tulee nousemaan 3 100 euroon/asukas ja konsernin 8 900 euroon/asukas. Tänä vuonna konsernilainaa on tosin yli 11 000 euroa/asukas.

Tasapainottuuko Espoon talous TATU:lla?

Ihmettelin valtuustossa käyttämässäni puheenvuorossa, miksi Tatussa ei edes mainita Espoon poikkeuksellisen suuria rahastoja. Esitin, että kunnallisveroprosentin nostolla ja rahaston käytöllä Espoon talous voitaisiin tasapainottaa kestävällä tavalla.

Oma käsitykseni on, että Tatu 1 ei ollut realistinen, eikä sitä ole myöskään Tatu 2. Epäilen, että Tatu ei tuo tasapainoa, ei talouteen eikä rahoitukseen.

Tatun tavoitetta investointien tulorahoitusosuuden parantamiseen ei voida saavuttaa, ellei veroprosenttia nosteta eikä rahastojen tuottoa hyödynnetä huomattavasti nykyistä enemmän.

Perusongelma on se, että Espoon kunnallisveroprosentti on haluttu pitää 18 %:ssa, kun muissa suurissa kaupungeissa kunnallisvero lähentelee 20 %:a. Yhden prosenttiyksikön korotus lisäisi kaupungin tuloja yli 70 miljoonaa euroa. Asiakasmaksujen korottamisella taloutta ei saada tasapainoon eikä lakisääteisiä menoja voida leikata.

Kuten jo edellisessä blogissani totesin, Espoo laittoi kymmenen vuotta sitten Espoon Sähkön myynnistä saadut 368 miljoonaa euroa peruspalvelujen ja maanhankinnan investointirahastoon eli ns. sähkörahastoon. Rahastoon on kertynyt tuottoja runsaat 130 miljoonaa euroa.

Espoon valtuuston hyväksymien sääntöjen mukaan rahaston pääoma säilytetään vähintään alkuperäisen suuruisena, mutta valtuusto voi myös päättää rahaston purkamisesta. Sääntöjen mukaan tuotot, joita on siis tähän mennessä kertynyt 130 miljoonaa euroa, tulee käyttää taloussuunnitelmassa määriteltyjen investointien ja maanhankinnan rahoitukseen. Sääntöjen mukaan tuottoja ei käytetä sinä aikana, kun käytössä on peruspalvelun kehittämisrahaston varoja. Nämä varat loppuvat tänä vuonna ja on aika linjata sähkörahaston varojen käytöstä.

Valtuuston pitäisi noudattaa itse hyväksymiään sääntöjä. Kehysvalmistelun yhteydessä pitäisi aloittaa suunnitelman valmistelu sähkörahaston tuottojen käytöstä. Säännöt mahdollistavat jopa kaikkien vuosina 2006 – 2015 kertyneiden tuottojen käyttämisen ja tarvittaessa rahaston purkamisen. Näin saadaan varoja esimerkiksi päiväkotien ja koulujen rakentamiseen. 

Hyvällä suunnitelmalla Espoon taloutta voidaan tasapainottaa kestävällä tavalla.
  


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti