sunnuntai 2. helmikuuta 2020

SÄÄSTETÄÄN NUUKSION METSÄT

Tämä juttu julkaistiin HS:n mielipidesivulla helmikuussa 2020:

Espoon ympäristöyhdistys esitti vakavan huolensa Espoon pohjois- ja keskiosien yleiskaavaehdotuksen vaikutuksesta luonnon monimuotoisuuteen (HS 1.2.2020). Huoli on aiheellinen.

Suurin osa yleiskaava-alueesta on metsää. Kaavan merkittävimmät vaikutukset kohdistuvatkin juuri metsäisiin alueisiin, joiden todetaan suppenevan jopa 26 prosentilla nykytilaan nähden. Yleiskaavan vaikutuksesta monet Nuuksion lähiympäristön yhtenäiset metsäalueet häviävät, etenkin uusiksi asuinalueiksi kaavailluissa Histassa ja Mynttilässä. Metsien luonne muuttuu ”pienialaisiksi ja kulttuurivaikutteisiksi”. Nuuksion järviylänkö nähdään vain ulkoilun ja retkeilyn virkistysalueina.    

Uudet asuinalueet kymmenille tuhansille uusille asukkaille on suunniteltu täysin sen varaan, että Länsirata päätetään rakentaa. Radan rakentamiseen voi kuitenkin mennä vuosikymmeniä. Meille alueen asukkaille pahin uhkakuva on se, että rataa odotellessa lähiluonto tuhotaan liian tehokkailla kaavoilla ja uusia asuntoja rakennetaan kauaksi palveluista.

Espoolla on kunnianhimoinen tavoite olla hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. Pohjois- ja keskiosien yleiskaavan vaikutuksia ei ole nyt lainkaan arvioitu tästä näkökulmasta. Kun muut istuttavat uusia puita, Espoossa aiotaan tehdä avohakkuita. Kun puu on kaadettu, sitä ei saa enää takaisin.

Säästetään Nuuksion lähiympäristön vanhat metsät ja jylhät kalliot. Suositaan puutaloja ja maltillista täydennysrakentamista. Keskitetään suurimmat asukasmäärät Espoon keskuksen lähialueille, missä on jo nyt parhaat palvelut ja joukkoliikenneyhteydet.    

 

 



 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti