Kirjoitin tämän jutun yhdessä mieheni kauppatieteiden tohtori Timo Rauhasen kanssa. Tämä juttu julkaistiin Helsingin sanomissa mielipiteenä vuoden 2019 alussa. Jostain syystä Hesari kuitenkin halusi poistaa jutusta meidän työpaikkojen nimet. Harmi, sillä näissä asioissa kannattaa osoittaa sormella silloin, kun siihen on aihetta.
--------------------------------------
Julkisuudessa on viime aikoina ollut
esillä valtion henkilöstöön kohdistuva työpaikkakiusaaminen. Kevan tutkimuksen
mukaan (Julkisen alan työhyvinvointi vuonna 2018) valtion työntekijöistä
kiusaamista koki 17 prosenttia eli
yli 12 000 henkilöä.
Työpaikkakiusaaminen on taloudellisesti ja inhimillisesti vakava
asia. Pitkäaikaisina VM:n ja VATT:n entisinä virkamiehinä ja
pääluottamusmiehinä kokemuksemme on, että kiusaaja on lähes aina lähiesimies,
mikä tekee kiusatun tilanteesta erityisen vaikean.
Tyypillisesti kysymys on töiden ja osaamisen vähättelystä
sekä jatkuvasta epäasiallisesta kohtelusta. Työtekijän on kuitenkin vaikea todistaa tekoa
ja selvittää jälkikäteen kiusaamisen tarkat ajankohdat. Esimies taas vähättelee
alaisensa puheita ja tulkitsee teon satunnaiseksi tai vuorovaikutusongelmaksi.
Vaikka työhyvinvointimittaukset osoittaisivat ongelmia, niiden
ratkaisemiseen ei ole taloudellista painetta. Verorahoja riittää sairauslomiin
ja kalliisiin konsultteihin. Työnantajalla on harvoin aitoa halua puuttua
huonoon johtamiseen. Sen sijaan tehdään näennäisiä korjauksia, käännetään koko
asia työntekijän syyksi tai siirretään kiusatun työt uudelle, sopivammalle
työntekijälle. Luottamusmiehen työkalut ovat tässä prosessissa tehottomia,
ellei hän saa tukea työterveyshuollolta ja ammattiliitolta.
Jokaiseen kiusaamistapaukseen tai sen epäilyyn on suhtauduttava
vakavasti heti alusta lähtien. Ongelmia ennaltaehkäistään jo sillä, että
kiusaamiseen puututaan aina. Nyt käytössä olevat varhaisen välittämisen mallit eivät
ole toimineet tarkoitustaan vastaavasti.
Kaikissa ministeriöissä pitää olla päätoiminen
luottamusmies, joka osallistuu koko hallinnonalan kiusaamistapausten selvittämiseen.
Jokaisesta tapauksesta tehdään perinpohjainen ja tasapuolinen raportti, joka
hyväksytään yhteistoimintamenettelyn mukaisesti ja toimitetaan työturvallisuuslain
noudattamista valvovalle työsuojeluviranomaiselle. Raportissa on kerrottava,
mihin toimiin on ryhdytty epäkohdan poistamiseksi. Siinä on myös esitettävä kiusatun
arvio siitä, kokeeko hän tulleensa kuulluksi ja, onko asia ratkaistu.
Työhyvinvoinnin mittaamisen on johdettava konkreettisiin toimenpiteisiin.
Esimies on siirrettävä toisiin tehtäviin, jos hänen toimintansa saa alaisilta jatkuvasti
huonoa palautetta.
Valtion työntekijät ovat motivoituneita ja tekevät
yhteiskunnallisesti tärkeää työtä. Työpaikkakiusaamista ei pidä sallia missään
muodossa, koska se tuhlaa julkisia varoja ja heikentää koko työyhteisön tehokkuutta
ja tuottavuutta. Pahimmassa tapauksessa kiusaamisen kohteeksi joutunut voi jopa
menettää työkykynsä. Työnantajan tavanomainen väite nollatoleranssista on liian
usein pelkkää sanahelinää.
