NUUKSION KANSALLISPUISTOON TARVITAAN TOIMIVAT LIIKENNEYHTEYDET

Kirjoitin tämän jutun mieheni Timo Rauhasen kanssa ja se julkaistiin Helsingin sanomien mielipide-sivulla 4.11.2017. Metsähallitus vastasi juttuun ja oli kanssamme pitkälti samaa mieltä.

------------------------------------------------

Nuuksion kansallispuiston yhteyteen perustettiin vuonna 2013 Suomen luontokeskus Haltia. Se rakennettiin kustannuksista piittaamatta, mutta vastuuta sen vaikutuksista koko kansallispuistoon ei haluttu ottaa.

Jo luontokeskuksen suunnitteluvaiheessa Nuuksio-seura ennakoi, että kansallispuiston kävijämäärä kasvaa hallitsemattomasti. Näin on käynyt. Kävijöitä on kaksinkertainen määrä alkuperäiseen arvioon nähden.

Luontokeskukseen johtaa vain yksi väylä, Nuuksiontie, ­joka päättyy kansallispuistoon. Tietä on parannettu miljoonilla euroilla ja sen rinnalle on tehty hieno kevyen liikenteen väylä. Koska joukkoliikenteeseen ei ole panostettu, yksityisautoilu ja pysäköintiongelmat ovat lisääntyneet merkittävästi. Paikalliset asukkaat kokevat liikenteen vaaralliseksi, koska hyvä tie houkuttelee ajamaan lujaa.

Kansallispuistoon on järjestettävä toimiva joukkoliikenne ja Helsingistä tuleville sujuva ­juna-bussi-yhteys. Lisäksi on ­rakennettava välipaikoitusalue Nuuksiontien alkupäähän, josta on sukkulatyyppinen bussi­yhteys kansallispuistoon.

Yksityisautoilu voidaan tarvittaessa kieltää kokonaan Haukkalammen tapaisilla kriittisillä alueilla.

Nuuksiontien painetta on lisäksi helpotettava tekemällä Veikkolasta ja Luukista toimivat sisääntuloportit kansallispuistoon.

MIKSI KUNTIEN OSAKEYHTIÖIDEN HALLITUKSISSA PITÄÄ OLLA MYÖS LUOTTAMUSMIEHIÄ

Espoon konsernijaoston puheenjohtaja Maria Guzeninan mukaan Länsimetro Oy:n ylimääräiseen yhtiökokoukseen valmistellaan uuden hallituksen valinnat siten, että hallituksen osaaminen vastaa kaikilta osin metrohankkeen vaativuutta ja hallituksen kokoonpano ja osaaminen kokonaisuudessaan varmistaa länsimetron toisen vaiheen onnistuneen rakentamisen. Guzeninan mukaan sitä ennen Espoossa käytäneen tiukka poliittinen vääntö muun muassa siitä, tuleeko uuteen metrohallitukeen edustajia puoluemandaatilla.

Totean heti aluksi, että Espoon demarien korkein päätöksentekoelin eli edustajisto valitsi minut kuntavaalien jälkeen demarien edustajaksi Länsimetro Oy:n hallitukseen. Minulla on siis tässä asiassa ”oma lehmä ojassa.” Haluan päästä hallitukseen, johon minut on valittu.

Ensin vähän pykäliä (omat huomioni kursiivilla)

Kun kunta perustaa osakeyhtiön hoitamaan jotain toimintaa, noudatetaan sekä osakeyhtiölain että kuntalain säädöksiä.

Kuntalain 6 §:n mukaan yhteisö, jossa kunnalla on kirjanpitolain 1 luvun 5 §:ssä tarkoitettu määräysvalta, on kunnan tytäryhteisö. Länsimetro Oy kuuluu Espoon kuntakonserniin ja on Espoon tytäryhteisö. 

Kuntalain 47 §:n mukaan omistajaohjauksella on huolehdittava siitä, että kunnan tytäryhteisön toiminnassa otetaan huomioon kuntakonsernin kokonaisetu. Kokonaisetu tarkoitta Länsimetron osalta, että pääkaupunkiseudulle saadaan asiakkaita palveleva, toimiva metro, mutta myös aikataulussa ja budjetissa pysymistä eli verovarojen huolellista käyttöä. Koska kysymys on yhteisillä verovaroilla rahoitettavasta hankkeesta, kuntapäättäjillä, kuntalaisilla ja veronmaksajilla pitää myös olla oikeus saada tietoja siitä, miten yhtiön asioita hoidetaan. Länsimetro Oy:n osalta perinteiset mittarit eivät ole mairittelevia: metro ei toimi vieläkään, ei tullut automaattimetroa eikä budjetti pitänyt. 

Kuntalain 47 §:ssä todetaan myös, että kunnan tytäryhteisön hallituksen kokoonpanossa on otettava huomioon yhteisön toiminnan edellyttämä riittävä talouden ja liiketoiminnan asiantuntemus.

Kuntalain 126 §:ssä säädetään yhtiöittämisvelvollisuudesta. Kysymys on tilanteista, joissa kunta toimii kilpailutilanteessa markkinoilla. Yhtiöittämisvelvollisuuteen vedoten kuntiin onkin perustettu runsaasti osakeyhtiöitä. Myös sellaisia, joilla ei ole mitään tekemistä markkinoiden kanssa.

Osakeyhtiölain 6 luvun 2 §:n mukaan hallitus huolehtii yhtiön hallinnosta ja sen toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä. Hallitus vastaa siitä, että yhtiön kirjanpidon ja varainhoidon valvonta on asianmukaisesti järjestetty. Osakeyhtiölain 22 luvun 1 §:n mukaan hallituksen jäsenet ovat henkilökohtaisessa vastuussa vahingosta, jonka hän on tahallaan tai huolimattomuudesta aiheuttanut yhtiölle, osakkeenomistajalle tai muulle henkilölle. Osakeyhtiön hallituksen jäsenyydessä ei siten ole kysymys kunnallisesta luottamustoimesta. Vahingonkorvausvastuu on aika rankka. Näyttää vähän siltä, että kunnallisissa osakeyhtiöissä vahingonkorvauksen kynnystä on vaikea ylittää: kuka kuntapäättäjä (virkamies tai luottamusmies) laittaisi kollegojaan vastuuseen. Veronmaksajilla ja kuntalaisilla on sananvaltaa vasta seuraavissa vaaleissa.

Miksi kunnallisen yhtiön hallituksessa pitää mielestäni olla luottamusmiehiä

Kuntalaki siis edellyttää, että kunnan osakeyhtiön hallituksen kokoonpanossa on otettava huomioon yhteisön toiminnan edellyttämä riittävä talouden ja liiketoiminnan asiantuntemus. Osakeyhtiölain säädökset myös tarkoittavat sitä, että hallitukseen pitää valita henkilöitä, jotka pystyvät hoitamaan yhtiön asioita.

Olen itsekin esittänyt, että kunnan osakeyhtiöihin pitäisi valita asiantuntijoita, ei kunnan omia virkamiehiä. Länsimetro Oy:n hallituksessa istuu nyt puheenjohtajana Espoon toimialajohtaja Olli Isotalo ja jäsenenä rahoitusjohtaja Ari Konttas, joiden pitäisi kummankin vahtia omistan eli Espoon kaupungin etua. Roolit menevät sekaisin, jos omistan edustajat valvovat yhtiön hallituksessa omaa toimintaansa.

Kunnallinen osakeyhtiö on perustettu tuottamaan kuntalaisille jotain tarpeellista ja hyvää. Sen vuoksi on välttämätöntä, että yhtiön hallituksessa istuu myös luottamusmiehiä eri puolueista. Muuten on vaarana, että hallituksen toiminnassa painottuvat liikaa pelkästään taloudelliset ja tekniset näkökulmat. Itse pääasia, eli kuntalaisten etu, voi silloin jäädä liian vähälle huomiolle. Puhumattakaan veronmaksajien edusta. Esimerkiksi Länsimetro Oy on ensimmäisen vaiheen aikana ylittänyt budjettinsa jo usealla sadalla miljoonalla eurolla, mitkä rahat ovat pois kuntalaisten muista palveluista. Huolellisella taloudenpidolla olisi jäänyt kuntalaisten rahoja esimerkiksi päiväkotien ja koulujen korjaamiseen.    

Luottamusmiesten osallistuminen osakeyhtiön hallitustyöskentelyyn on myös iso periaatteellinen kysymys. Tähän asti yhtiöiden hallituksissa on aina istunut myös luottamusmiehiä, jotka on valittu tehtäväänsä kuntavaalien jälkeen. Jos Länsimetro Oy:n osalta päädyttäisiin toisenlaiseen ratkaisuun, olisi vain ajan kysymys, koska kaikista kuntien omistamien osakeyhtiöiden hallituksista poistettaisiin luottamusmiehet. Avoimuuden ja demokratian näkökulmasta suunta on aivan väärä. Pikemminkin on tehtävä kovasti töitä sen eteen, että kunnalliset osakeyhtiöt saadaan aidosti julkisuuslain piiriin.

Länsimetro oy:n osalta ei voida vedota myöskään siihen, että kysymys olisi poikkeuksellisen vaativasta hallitustyöskentelystä, johon luottamusmiehillä ei riitä osaamista. Esimerkiksi Espoon kunnallisia asuntoja hallinnoivalla Espoon Asunnot Oy:llä on miljardiluokan tase. Hallituksessa istuu viisi luottamusmiestä ja kaksi asukkaiden edustajaa. Pidetään tästä kiinni jatkossakin. Kaikkien kunnallisten osakeyhtiöiden osalta.

  

HALLINNON DIGITALISAATION ON HYÖDYNNETTÄVÄ VERONMAKSAJIA JA ASIAKKAITA

Tämä juttu julkaistiin Helsingin sanomien mielipidesivulla syyskuussa 2017

------------------------------------------------------

Julkisen hallinnon digitalisaatioon kohdistuu paljon odotuksia. Sen toivotaan parantavan

tuottavuutta ja vähentävän kustannuksia. Asiakkaan pitäisi saada palveluja nopeasti ja helposti mihin vuorokauden aikaan tahansa.  

Verovaroja käytetään palvelujen parantamiseen valtavia summia. Valtio käyttää vuosittain omaan tieto- ja viestintäkeskus Valtoriinsa 200 miljoonaa euroa ja muihin IT-palveluihin 500 miljoonaa euroa (HS 14.9.2017). Kuntien tietoja on vaikea löytää, mutta esimerkiksi Espoo käyttää IT-palveluihin arviolta noin 60 miljoonaa euroa joka vuosi. HSL:n kritiikkiä saaneen lippu- ja informaatiojärjestelmän kustannukset lähestyvät 100 miljoonaa euroa. Mistään ei löydy tietoa siitä, paljonko valtio, maakunnat ja kunnat joutuvat investoimaan tulevien maakuntien tieto- ja informaatiojärjestelmiin. Tiedetään vain, että niiden avulla pitäisi syntyä yhden miljardin säästöt.

Kalliit investoinnit ovat tuottaneet tuloksia ja hallinnossa on monin paikoin siirrytty paperisesta hallinnosta digitaliseen. Kansalaisen näkökulmasta näyttää kuitenkin siltä, että ratkaisuja kehitellään toisistaan erillään, palvelu-, prosessi- ja virastokohtaisesti. Vanhoja rakenteita ei aina pureta ja uudet, yleensä kalliit järjestelmät eivät välttämättä keskustele keskenään eivätkä palvele riittävän hyvin kansalaisia, yrityksiä tai hallintoa itseään.

Suurimmat yhteiskunnalliset hyödyt saataisiin, jos hajanaisen kehityksen sijaan hallinnossa osattaisiin toteuttaa laaja-alainen ajattelutavan, toimintamallien, rakenteiden ja näiden vuorovaikutuksen samanaikainen muutos. Jos vielä saataisiin aikaan kokonaisvaltainen semanttinen yhteen toimivuus, tietoja voitaisiin yhdistää ja hyödyntää reaaliaikaisesti, automatisoida prosesseja yli hallintorajojen ja siirtyä laajasti sähköiseen itsepalveluun ja automaattiseen palvelutuotantoon, syntyisi varmasti mitattavia hyötyjä sekä hallinnolle, veronmaksajille että asiakkaille.

Hajanaista etenemistä voi osaltaan selittää se, että tutkittua tietoa digitalisaatiosta, sen yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta ja hyödyistä on yllättävän vähän - ottaen huomioon, kuinka paljon siihen investoidaan. Vähäinen tutkimustieto ei tosin näytä edes tukevan kaikkia digitalisaatiolta odotettuja hyötyjä. Jotta verovarat osataan kohdentaa oikein, päättäjien pitäisi vaatia huomattavasti enemmän tutkimustietoa, systemaattisesti koottua kokemusperäistä tietoa ja perusteellisia, lyhyen- ja pitkän aikavälin kustannus-hyöty analyysejä.

Veronmaksajilla ja asiakkailla pitää myös olla oikeus tietää, paljonko julkinen hallinto käyttää verovaroja digitalisaatioon ja, minkälaisia hyötyjä ja haittoja ne tuottavat. Tämä edellyttää avoimuutta sekä verorahojen käytön osalta, mutta myös kykyä ja halua mitata asiakkaan saamia hyötyjä ja haittoja. Pahimmillaan käy niin, että vastuu siirretään kokonaan asiakkaalle, joka joutuu itse hankkimaan tarvittavat koneet ja laitteet sekä opettelemaan ja hoitamaan itse koko prosessin.