Terveisiä HUSista!

 

Tänään oli HUS-kuntayhtymän hallituksen viimeinen kokous ja samalla minun viimeinen raporttini. Ensi vuoden alusta vastuu siirtyy HUS-yhtymälle ja sen hallitukselle.

Synnytyksistä on ollut puhetta ja toimialajohtaja Seppo Heinonen antoi hallitukselle tilannekatsauksen. Haluan todeta heti alkuun kokonaiskuvan: HUSin synnytyksissä tulokset ovat maailman huippuluokkaa, äitiyskuolleisuus on maailman pienin ja HUSssa tehdään paljon alan tutkimusta. Neuvoloiden kanssa tehdään paljon yhteistyötä ja päivystys toimii hyvin. Kaikista Suomen synnytyksistä ja naisten taudeista kolmasosa hoidetaan HUSssa.

HUSin synnytykset (yli 15 000 vuodessa, 15–50 päivässä) hoidetaan Naistenklinikalla, Jorvissa, Hyvinkäällä ja Lohjalla. Niillä on yhteinen 24/7 toimiva kontaktikeskus, josta synnyttäjät ohjataan oikeisiin paikkoihin. Sairaaloilla on myös yhteinen leikkauslista. Kätilöillä on laaja toimenkuva ja synnytyssaleihin on helppo saada henkilökuntaa. Vuodeosastoilla tilanne on hankalampi. Kesäkuukausina synnytysten määrä nousee 10 % ja samaan aikaan osa hoitajista on kesälomalla, mikä tuo ruuhkia. Sairauspoissaoloja on pitkin vuotta, koska hoitajina on paljon pienten lasten vanhempia.

Synnyttäjien asiakaspalaute on ollut todella hyvää. Eniten purnausta on tullut Naistenklinikasta, jossa ollaan neljän hengen huoneissa. Vuonna 2024 tilojen osalta tulee helpotusta, kun Naistenklinikan remontissa olevat tilat valmistuvat. Espoo on nyt suosituin synnytyspaikka, koska siellä on kaikilla yhden hengen huone. Sinne pääsee 90 % synnyttäjistä. Itä-uudellamaalla ongelmia aiheutuu siitä, että Hyvinkäälle ei ole kulkuyhteyttä. Lohja on pieni toimipiste, siellä hoidetaan keskimäärin kolme synnytystä päivässä. Synnytyksen hinta on siellä 1 200 euroa kalliimpi kuin Naistenklinikalla ja Espoossa. Lohjan synnytysosastoa ei ole lakkauttamassa!

Näköpiirissä ei myöskään ole, että synnytyksille oltaisiin kehittämässä yksityisiä palveluja. Toiminta vaatii 24/7 palvelua, leikkaustiloja ja tehohoitoa. Sitä vastoin osaajia, etenkin hedelmällisyyshoitajia, siirtyy yksityiselle.

Johtamissykkeen ja henkilöstökyselyn tulokset ovat aika hyvät, 76 % on tyytyväisiä johtamiseen ja suunta on selvästi nouseva. Myös lähijohtamisen tulokset ovat parantuneet. Tämä kuulostaa hyvältä etenkin, kun HUS on varmasti koko maassa kaikista väsynein koronasta.

Vähän huolia herättää kyllä se, miten henkilöstö jaksaa jatkossa. VM:n johdolla on tehty HUSin tuottavuus- ja talousohjelma. Sen mukaan HUSin pitäisi tuottavuutta parantamalla säästää 20 miljoonaa euroa vuonna 2024, 50 miljoonaa euroa vuonna 2025 ja 70 miljoonaa euroa vuonna 2026. Entisenä VM:n virkamiehenä ihmettelen, mistä tällainen tuottavuuden nousu revitään (oma kauhukommentti: perinteisesti hoitajien selkänahasta). Vuosikausia HUS on jo pyrkinyt parantamaan tuottavuutta 1–1,5 % ja nyt pitäisi käytännössä tuottaa kasvavalle joukolle potilaita enemmän palveluja vähemmällä rahalla. Taitaa olla niin, että VM:n ”lasitornista” on helppo heitellä erilaisia miljoonasäästöjä ymmärtämättä ollenkaan, että HUS tuottaa lakisääteisiä palveluja.

Soteuudistus tuo myös omat sekavuutensa: HUS vastaa lain nojalla yliopistosairaalatasosta ja siihen kuuluvasta erikoissairaanhoidosta. Helsingin ja hyvinvointialueiden kanssa tehtävän järjestämissopimuksen mukaan HUSille tulee lisäksi vastuu monista muistakin asioista. Yhteistyön pitäisikin toimia saumattomasti kuntien ja jatkossa hyvinvointialueiden kanssa. Ongelmia kuitenkin on, etenkin siirtymisessä HUSin päivystyksestä jatkohoitoon kuntiin ja hyvinvointialueilla. Viime perjantaina 208 potilasta odotti HUSin tiloissa pääsyä kotikuntaan perusterveydenhuollon vuodeosastolle. Tähän on tänään etsitty ratkaisua Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Sazonovin johdolla. Lain mukaan vastuu on selvästi Helsingillä ja hyvinvointialueilla, ei HUSlla.

Hallitukselle kerrottiin myös HUSin sisäisestä tarkastuksesta, joka on ulkoistettu konsulttiyhtiö Deloitelle. Tarkastaja korosti koko organisaatiossa yhteisten toimintatapojen tärkeyttä ja niiden noudattamisen valvontaa.  Apotin osalta hän painotti, että Apotin kehittämisen parissa työskentelevillä ”pitäisi olla samat mahdollisuudet taitojen ja ajankäytön osalta osallistua kehittämistyöhön”.

Olin pettynyt näin yleiseen ja ympäripyöreään arviointiin, lähinnä tämä on konsulttien kapulakieltä. Sisäisen tarkastuksen lisäksi HUSin toimintaa arvioivat ulkoinen tarkastus, tilintarkastajat ja HUSin tarkastuslautakunta. Kaiken tämän tavoitteena on edistää HUSin tuloksellisuutta, tehokkuutta ja tarkoituksenmukaisuutta sekä antaa keinoja vaaditun tuottavuuden parantamiseen. Tulevana HUSin tarkastuslautakunnan jäsenenä en usko, että tuloksia syntyy ympäripyöreillä latteuksilla, vaan tarvitaan tiukkoja, selkeitä linjauksia ja sen valvontaa, että ne myös toteutetaan. Pehmoilulla ei saa mitään muutosta aikaiseksi 😊

 

Joka vuotinen ”budjettinäytelmä”

 

On taas se aika vuodesta, jolloin kunnissa käsitellään ensi vuoden talousarvioita. Paksuissa budjettikirjoissa kuvataan yleinen taloustilanne ja ennakoidaan kunnan tuloja ja menoja.

Vuosi 2023 on ensimmäinen vuosi, jolloin kunnat eivät enää vastaa sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluista. Nämä palvelut siirtyvät uusien hyvinvointialueiden vastuulle ja valtio vastaa niiden rahoittamisesta. Valtio kerää tarvittavat rahat valtion veroina ja vastaavasti kaikkien kuntien kunnallisveroprosenttia leikataan 12,64 %. Soteuudistuksen vuoksi kokonaisveroasteen ei pitäisi nousta.

Esimerkiksi Espoon vuoden 2023 veroprosentiksi jää 5,36 ja lisäksi yhteisöverosta leikataan kolmannes. Valtio kattaa jatkossa Espoon palveluista 30 %.

Kuntien valtuustoissa ei voida päättää vuoden 2023 veroprosentista, vaan se on lyöty kiinni lainsäädännössä. Keskustelut painottuvat näin menopuoleen ja Espoossa pääosin päivähoidon ja koulutuksen menoihin.

”Näytelmän” juoni kulkee yleensä näin: Kaupunginjohtaja tekee budjettiesityksen ja esittää siinä leikkauksia. Sitten eri puolueiden valtuustoryhmät neuvottelevat ja saavat lisättyä muutaman miljoonan. Julkisuudessa voidaan sitten kehua, kuinka saatiin lisärahaa omille äänestäjille tärkeisiin kohteisiin.

Tällä kertaa Espoon kaupunginjohtaja esitti varhaiskasvatukseen ja koulutukseen muutaman miljoonan leikkauksia ja neuvotteluissa nämä rahat saatiin palautettua. Kaikki olivat tyytyväisiä. Koska kuvio toistuu vuosittain, herää pakostakin kysymys, onko lopputulos jo etukäteen sovittu.

Espoon rahoista

On tärkeää puhua rahasta, mutta vielä tärkeämpää olisi puhua pitkän aikavälin tavoitteista ja siitä, tukeeko vuosibudjetti niiden saavuttamista.

Valtuustossa 7.12.2022 nostin omassa puheenvuorossani tämän ristiriidan. Espoon on asettanut kunnianhimoisia tavoitteita, mutta budjetin yhteydessä rahakäyttöä ei arvioida tästä näkökulmasta.

Nostin esille, että Espoo on tänä päivänä kansainvälinen kaupunki. Varhaiskasvatuksen ja koulun aloittaneista peräti 30 % on vieraskielisiä. Valtuuston hyväksymän Espoo tarinan eli strategian mukaan opetuksen ja varhaiskasvatuksen laatu turvataan ja oppimistulokset ovat Suomen parhaat sekä perusopetuksessa että toisen asteen koulutuksessa.

Budjetin pitäisi tukea näiden tavoitteiden saavuttamista, mutta tätä ei arvioida budjettikirjassa. Ensin kaupunginjohtaja siis esitti koulutuksen määrärahoja leikattavaksi, sitten budjettineuvotteluissa lisättiin suurin piirtein sama summa. Lopputulos on lähes +-0, vaikka tiedetään, että esimerkiksi varhaiskasvatuksessa 43 % opettajista ja 34 % lastenhoitajista on jo nyt epäpäteviä. Lähes puolet erityisopetuksessa olevista on vieraskielisiä. Lisäksi ukrainalaisia, osin kielitaidottomia, on tulossa vielä yli 1 000. Vuonna 2023 koulutuksen määrärahat pidetään kuitenkin vuoden 2022 tasolla.

Näillä luvuilla ei voida saavuttaa Espoo tarinassa asetettuja tavoitteita. Sitä ei edes yritetä arvioida, riittävätkö määrärahat jokaisen espoolaisen lapsen ja nuoren opetuksen laadun turvaamiseen ja, ovatko jokaisen oppimistulokset Suomen parhaat. Jaksavatko opettajat tehdä töitä tässä vaativassa toimintaympäristössä? Onhan varmasti niin, että espoolaisissa kouluissa kaikki oppivat edes lukemaan ja jokaiselle luodaan hyvä pohja ammatilliselle osaamiselle ja työllistymiselle?

Minulla ei ole vastauksia näihin kysymyksiin. Esitin, että ensi vuonna valtuustossa pitäisi käydä vilkasta keskustelua siitä, ollaanko Espoo tarinan tavoitteet saavuttamassa. Jos näin ei tapahdu, valtuuston pitäisi olla valmis tekemään tarvittavia muutoksia. Itse uskon, että koulutukseen pitää laittaa lisää rahaa.

Onko Espoolla varaa panostaa koulutukseen?

Tähän vastaus on ilman muuta: On. Espoo on yksi Suomen varakkaimpia kuntia. Velkaa on, mutta myös paljon hyviä veronmaksajia.

Muihin kuntiin verrattuna Espoolla on myös valtavat rahastot, noin 800 miljoonaa euroa. Suurimman rahaston eli peruspalvelujen ja maanhankinnan investointirahaston peruspääomaa 365 miljoonaa euroa on peräisin vuodelta 2006, kun kaupunki myi Espoon sähkön osakkeet. Vuosittain kertyneistä tuotoista (yhteensä niitä on kertynyt pari sataa miljoonaa euroa) on tähän menneessä käytetty muutama kymmenen miljoonaa euroa mm. Raide-Jokerin rahoittamiseen. Valtaosa tuotoista on siten lisätty pääomaa lihottamaan.

Tuottoja on kuitenkin vuosien varrella kertynyt vaihtelevasti, esimerkiksi vuonna 2021 yli 70 miljoonaa, mutta tänä vuonna vielä enemmän miinusta. Tulevien vuosien tuotoista ei tiedä kukaan, ja myös peruskysymykset ovat edelleen vailla vastausta: Pitääkö kunnan ylipäätään rahastoida varojaan ilman valtuuston hyväksymää ja selkeää pitkän aikavälin sijoitus- ja käyttösuunnitelmaa? Toisin sanoen, milloin on oikea aika käyttää tuotot ja pääoma kaupunkilaisten hyväksi – vai eikö koskaan? Näistä kysymyksistä Espoon valtuustossa ei haluta edes keskustella.

Olisiko (minusta olisi) nyt oikea aika tuoda rahaston säännöt uudelleen valtuuston käsittelyyn. Maailma on muuttunut ja tämän päivän tarpeet ovat erilaiset kuin vuonna 2006, lähes 20 vuotta sitten. Nyt rahaston tuotoilla voitaisiin käynnistää esimerkiksi Koulutus kunniaan – ohjelma. Palkattaisiin riittävä määrä päteviä opettajia, satsattaisiin varhaiskasvatukseen, koulutukseen ja opetukseen niin paljon, että Espoo voisi ylpeänä todeta Espoo tarinan mukaisesti:  

Espoossa opetuksen ja varhaiskasvatuksen laatu on turvattu ja jokaisen koululaisen oppimistulokset ovat Suomen parhaat sekä perusopetuksessa että toisen asteen koulutuksessa. Lisäisin vielä: Jokainen opettaja ja työntekijä kokee, että opetuksen resurssit ovat riittävät ja kaikki toimii. Ja, kouluruoka on hyvää ja sitä saa riittävästi.

 

 

 

Sosiaalinen asuntotuotanto toimii edelleen

Tämä yhteisjuttumme juhlaistiin 6.12.2022 Asuminen & Yhteiskunta lehden numerossa 4/2022:

Suomen perustuslaki velvoittaa julkisen vallan eli valtion ja kuntien edistämään jokaisen oikeutta asuntoon ja tukemaan asumisen omatoimista järjestämistä.

Kaikilla ei ole halua tai varaa ostaa omaa asuntoa, ja siksi tarvitaan myös vuokra-asuntoja. Kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja syntyy vain julkisella tuella. Valtio antaa vuokralaisille asumistukea, mutta tukee myös asuntojen rakentamista. Asukkaiksi on valittava kiireellisessä asunnontarpeessa olevia, vähävaraisia ja pienituloisia. Kunnat luovuttavat sosiaaliseen asuntotuotantoon tontteja markkinatasoa edullisimmalla hinnalla.

Tätä mallia on kritisoitu. On esitetty, että rakentamista ei pitäisi lainkaan tukea. Kaikki vuokra-asunnot olisivat markkinahintaisia ja tuki kohdennettaisiin asumistukeen.

Valtion tuki on nyt yli 4 miljardia euroa vuodessa ja tästä käytetään rakentamiseen lähes 2 miljardia ja asumistukeen yli 2 miljardia euroa. Asumistukea saa yli 600 000 ruokakuntaa, joista suurin osa on yhden hengen talouksia. Tulorajat ovat kuitenkin niin tiukat, että suuri osa työssäkäyvistä vuokralaisista ei tätä tukea saa.

Valtion korkotuki on viime vuosien nollakorkojen aikana jäänyt vaatimattomaksi. Jatkossa tämä tukimuoto korostuu. Käynnistysavustus on määrältään pieni, mutta tärkeä, koska se kattaa pääosin rakentamista varten tarvittavan omarahoitusosuuden. Muutoin vastaava rahamäärä perittäisiin nykyisiltä asukkailta vuokran yhteydessä. Kuntien tonttituki on myös tärkeä, vaikka kunta myös perii tontista kohtuullista vuosivuokraa.

Valtion ja kuntien tukien lisäksi merkittävä tekijä on se, että kunnallinen rakennuttajayhtiö ei tavoittele voittoa. Tehokkaalla tuotantoketjulla ja myös laskusuhdanteen aikana rakentamisella on oma roolinsa. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla kunnan vuokrataso onkin noin 30 prosenttia alle markkinavuokrien.

Tämän vuoksi on vaikea nähdä, että kohtuuhintainen vuokra-asuminen voisi toteutua nykyistä tehokkaammin rakentamalla lisää markkinahintaisia vuokra-asuntoja. Rakennuttajina olisivat yksityiset rakennusliikkeet, joiden tehtävänä on tuottaa voittoa. Vaikka kaupunki lisäisi kaavoitusta voimakkaasti, tuotantoa käynnistettäisiin vasta sitten, kun asuntojen kysyntä ja hintataso ovat halutulla tasolla. Asumistuen tarve lisääntyisi merkittävästi, mikä saattaisi johtaa sen leikkaamiseen.   

Sosiaalinen asuntotuotanto on turvallinen ja kustannustehokas asumismuoto, jonka säilyttäminen ja kehittäminen on tärkeää myös työvoiman saatavuuden kannalta. Puheet sen alasajosta ja jopa asuntokannan myynnistä on syytä lopettaa alkuunsa. 

Hannele Kerola, varatuomari, valtuutettu

Timo Rauhanen, KTT