Pääministeri Marinin hallitusohjelman mukaan hallitus vähentää
määrätietoisesti etenkin lapsiperheiden köyhyyttä kehittämällä samanaikaisesti
etuuksia ja palveluita. Kuulostaa hyvältä, mutta jää kovin yleiselle tasolle.
Kun tavoitetta ei määritellä tarkemmin eikä keinoja kuvata, lopputulos voi
jäädä laihanlaiseksi. Hallitus on myös luvannut laatia kansallisen lapsistrategian,
mutta sekin jää yhteisen vision tasolle. Strategiasta on pitkä matka
yhteiskunnalliseen muutokseen.
Sama ongelma on Espoossa. Espoo tarinassa on selvä tavoite lapsiperheköyhyyden
vähentämiseen ja sen saavuttamista tukee valtuuston hyväksymä
toimenpideohjelma. Köyhyyttä ei ole kuitenkaan kuvattu ja toimenpiteitä
konkretisoitu. Virkamiehiltä sain selvitettyä, että vauraassa Espoossa on noin
3 000 köyhää lapsiperhettä, joissa on lähes 5 000 lasta.
Minusta on tärkeää, että puhumme lapsiperheiden köyhyydestä niin, että
poliitikot ymmärtävät ongelman mittaluokan ja sen, miten sitä voidaan vähentää.
Tutkimusten mukaan lapsena koettu köyhyys vaikuttaa ihmiseen läpi koko elämän. Lasten hyvinvointiin
satsaamista voi todella sanoa tulevaisuuden investoinniksi.
Paljonko
Suomessa on köyhiä lapsiperheitä?
Tilastokeskuksen
mukaan vuonna 2017 Suomessa oli 566 000 lapsiperhettä, joissa oli yhteensä
1 046 000 alaikäistä lasta, 4 900 vähemmän kuin edellisenä
vuonna.
Lastensuojelun
Keskusliiton juuri julkaisemassa raportissa (Best childhood money can buy –
Childhood poverty, inequality and living with scarcity, the Finnish case 2020)
käsitellään suomalaista lapsiköyhyyttä tilastojen ja tuoreen kyselyaineiston
pohjalta. Kysely toteutettiin puhelinhaastatteluina vuodenvaihteessa 2018–2019
ja siihen vastasi tuhat huoltajaa, joilla on ainakin yksi kouluikäinen lapsi.
Julkaisu on tehty englanninkielellä ja kokosin siitä tähän omasta mielestäni
keskeiset asiat.
Raportti
vahvistaa selvästi sen, että Suomessa asiat ovat pääosin hyvin - etenkin verrattuna
monen muun maan tilanteeseen. Valtaosa suomalaisista lapsiperheistä elää
mukavasti: lomailee ulkomailla, syö ravintolassa, käy huvipuistoissa, laittaa jopa
saamansa lapsilisät säästöön. Rahahuolia voi tosin olla eikä yllättäviin
menoihin ole aina ylimääräistä rahaa.
Suomessa
on kuitenkin myös tuhansia lapsia ja perheitä, joilla on toistuvia rahahuolia. Raportin
mukaan maanantain kouluruokailua odotetaan, jotta lapset saisivat kunnolla syödäkseen
ja rahan puutteen takia ei voida hankkia lapsille lääkärin määräämiä lääkkeitä.
Lastensuojelun
Keskusliiton raportin mukaan Suomessa on noin 120 000 köyhää lasta, noin
11 % lapsiperheistä luokitellaan köyhiksi. Luokittelu perustuu siihen, paljonko
perheellä on kuukaudessa käytettävissään rahaa: Yhden alle 14-vuotiaan lapsen yksinhuoltaja
on köyhä, jos rahaa on vähemmän kuin 1 600 euroa kuukaudessa. Kahden
aikuisen ja kahden lapsen perhe on köyhä, jos perheellä on vähemmän kuin
2 580 euroa kuukaudessa. Käsitykseni mukaan tässä ei ole huomioitu sitä,
paljonko perheellä on velkaa tai, missä päin Suomea perhe asuu. Asumismenoissa
on suuria eroja eri puolella maata.
Vähiten
köyhyyttä on suomalaistaustaisissa perheissä, joissa on kaksi aikuista. Vaikka
köyhyys koskettaa etenkin yhden vanhemman perheitä, puolet yksinhuoltajien
perheistä ei kärsi köyhyydestä. Yhden vanhemman perheiden lisäksi köyhyys
koskettaa etenkin yli neljän lapsen suurperheitä ja maahanmuuttajaperheitä.
Miten
lapsiperheitä voi auttaa?
Tiedämme
siis aika tarkkaan, kuinka moni lapsi elää köyhässä perheessä. Yksi ratkaisu on
varmaan lapsiperheiden rahallisten tukien korottaminen. Tässä päätösvalta on
valtiolla. Lastensuojelun keskusliiton kyselyssä vanhempien vastauksessa nousikin
esille etenkin lapsilisien nostaminen, mutta myös sen muuttaminen
tulosidonnaiseksi. Tukia haluttaisiin enemmän ja verotuksessa haluttaisiin
suurempia vähennyksiä.
Kunnissa
on helppo saavuttaa yhteinen näkemys siitä, että jokaiselle lapsiperheelle pitäisi
voida turvata perustarpeet eli koti, turvallinen ympäristö, leikkipaikkoja,
päivähoito ja kunnollinen koulu sekä terveydenhoito. Usein tämä kuitenkin
unohtuu, kun jaetaan vähiä rahoja ja joudutaan tekemään vaikeita valintoja –
satsataanko esim. infraan vai kouluihin.
Autetaan
lapsia
Lastensuojelun
Keskusliiton raportissa nostettiin esille tärkein asia eli lapsen näkökulma.
Tutkimusten mukaan lasten hyvinvointiin vaikuttaa oman ja ystävien tilanteen
vertaileminen. Lapselle hyvinvointi tarkoittaa lomia, huvipuistoja, kylpylässä
käyntiä, kouluretkiä ja harrastuksia, mutta myös pieniä asioita, kuten jäätelöä
ja leffalippuja. Näiden puute tuo häpeää, syyllisyyttä ja jopa masennusta.
Tasa-arvoiset
harrastusmahdollisuudet ovat lapsen kannalta lähes yhtä tärkeitä kuin toimivat
rakenteet. Tässä tilanne on mennyt huonompaan suuntaan. Raportin mukaan esim. urheiluharrastuksen
vuosikulu on kaksin- tai jopa kolminkertaistunut kymmenen vuoden aikana
vuodesta 2002 vuoteen 2012, jolloin se oli jalkapallossa melkein 6 000
euroa vuodessa.
Harrastukset, tai niiden puute, nousivat selvästi esille myös Pelastakaa
lapset ry:n vuonna 2015 tekemässä Lapsen ääni -raportissa, jossa kerrottiin
lasten omista kokemuksista (464 lasta, iältään 7 – 17 vuotiasta, vastaisi
kyselyyn). Vähävaraisista lapsista 71 % ilmoitti jääneensä pois harrastuksesta
talousvaikeuksien vuoksi ja 80 % koki mahdollisuutensa harrastaa
rajoittuneeksi. Yli puolet lapsista ei ollut voinut köyhyyden vuoksi osallistua
esim. syntymäpäiväjuhliin ja yli puolet lapsista oli joutunut kiusatuksi
köyhyyden vuoksi.
Hyvässä yhteiskunnassa yhdenkään lapsen ei tarvitse kärsiä köyhyydestä. Siksi
lapsiperheiden köyhyydestä pitää puhua ja siihen pitää puuttua. Lapsiköyhyyden
vähentämisen pitää olla myös meille demareille ykköstavoite tasa-arvon
edistämisessä ja eriarvoisuuden vähentämisessä.
Espoolaisena kuntapoliitikkona haluan löytää konkreettisia keinoja
lasten tukemiseen. Aloittaisin pienistä, arkisista asioista ja satsaisin lasten
harrastustoimintaan. Kunta voisi tukea urheiluseuroja niin, että harrastukset
olisivat lapsille maksuttomia. Koulut voisivat tehdä nykyistä enemmän yhteisiä
retkiä ja lapsille voitaisiin jakaa esimerkiksi leffalippuja ja huvipuistojen
rannekkeita. Kunta voisi myös antaa pienituloisille lapsiperheille harkinnanvaraista
toimeentulotukea niin, että se kattaa lapsen kaikki harrastuskulut. Lisäksi
perheillä voisi antaa palveluseteleitä, joita saa käyttää vain lasten
harrastuksiin.
