Itsekin mietin näitä jo lähes 20 vuotta sitten, kun kirjoitin kahden työkaverini kanssa VM:n keskustelualoitteen Parempaa halvemmalla? (68/2002). Pohdimme siinä sotepalvelujen kehittämistä kokonaistalouden ja asiakkaan näkökulmasta. Keskeisinä uhkina näimme palvelujen kurjistumisen ja samanaikaisen vero- ja maksupolitiikan kiristymisen. Vaadimme valtakunnallisia laatukriteereitä sekä niiden ulkopuolista arviointia ja valvontaa. Uhat ovat toteutuneet. Samalla suurten hoivajättien markkinaosuus on noussut 10 prosentista 50 prosenttiin.
Asia on siis tärkeä ja siitä pitää puhua.
Usein kuulee moitittavan lainsäädännön puutteita, minkä vuoksi kokosin tähän blogiin kaiken sen, mitä jokaisen on hyvä tietää lainsäädännöstä - ennen kuin alkaa vaatimaan siihen muutoksia ja lisäyksiä. Rajaudun tässä vain vanhustenhoitoon. Esitän blogin lopussa omat kommenttini.
Vuonna 2000 voimaan tulleeseen Suomen perustuslakiin on kirjattu perusoikeudet. Kaikki hyviä ja tärkeitä:
- jokaisella on oikeus koskemattomuuteen ja turvallisuuteen
- jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu
- kirjeen, puhelun ja muun luottamuksellisen viestin salaisuus on loukkaamaton
- jokaisen omaisuus on turvattu
- jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon, lailla taataan jokaiselle oikeus perustoimeentulon turvaan vanhuuden aikana
Tätä oikeutta on perusteltu näin: Avun saamisen edellytykset selvitetään yksilökohtaisella tarveharkinnalla. Välttämättömällä toimeentulolla ja huolenpidolla tarkoitetaan sellaista tulotasoa ja palveluja, joilla turvataan ihmisarvoisen elämän edellytykset. Tällaiseen tukeen kuuluu esimerkiksi terveyden ja elinkyvyn säilyttämisen kannalta välttämättömän ravinnon ja asumisen järjestäminen.
Julkisen vallan (valtion ja kunnan) on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut.
Tätä oikeutta on perusteltu näin: Palvelujen riittävyyttä arvioitaessa voidaan lähtökohtana pitää sellaista palvelujen tasoa, joka luo jokaiselle ihmiselle edellytykset toimia yhteiskunnan täysivaltaisena jäsenenä.
Perustuslain mukaan virkamiesten on aina toimittava lainmukaisesti. Jos vanhuspalveluihin liittyy merkittävää julkisen vallan käyttöä, kuten voimakeinojen käyttöä tai puuttumista perusoikeuksiin, päätösvalta on aina viranomaisilla. Julkiset hallintotehtävät eli oikeuksia, velvollisuuksia ja etuja koskevat päätökset tehdään myös virkavastuulla. Jos lailla niin päätetään, näitä tehtäviä voidaan siirtää myös yksityisille, jos se on tarpeen tehtävän tarkoituksenmukaiseksi hoitamiseksi eikä se vaaranna perusoikeuksia, oikeusturvaa tai muita hyvän hallinnon vaatimuksia.
Vanhuspalveluista on säädetty useissa laeissa, joissa kaikissa luvataan ”yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista”.
Vanhuspalveluja koskee tavalla tai toisella lähes 10 lakia, joissa on yhteensä yli 200 pykälää. Keskeisiä lakeja ovat sosiaalihuoltolaki, laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista eli vanhuspalvelulaki, laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista eli asiakaslaki sekä laki yksityisistä sosiaalipalveluista. Kaikki nämä lait on säädetty 2000-luvulla.
Lainsäädännön tarkoituksena on tukea ikääntyneen väestön hyvinvointia, terveyttä, toimintakykyä ja itsenäistä suoriutumista sekä parantaa iäkkään henkilön mahdollisuutta saada laadukkaita sosiaali- ja terveyspalveluja.
Asiakkaalla on lakisääteisiä oikeuksia:
- saada laadultaan hyvää sosiaalihuoltoa ja hyvää kohtelua ilman syrjintää
- hänen ihmisarvoaan ei saa loukata
- hänen vakaumustaan, yksityisyyttään ja itsemääräämisoikeuttaan täytyy kunnioittaa
- hänen toivomuksensa, mielipiteensä, etunsa, yksilölliset tarpeensa, äidinkielensä ja kulttuuritaustansa on otettava huomioon
- hänen oikeutensa ja velvollisuutensa, erilaiset vaihtoehdot ja niiden vaikutukset on selvitettävä ymmärrettävästi
Sosiaalihuollon on perustuttava yhdessä tehtyyn palvelu- tai hoitosuunnitelmaan sekä viranomaisen päätökseen tai kirjalliseen sopimukseen.
Tyytymättömällä asiakkaalla on oikeus tehdä muistutus laitoksen vastuuhenkilölle tai johtavalle viranhaltijalle. Muistutukseen annettu vastaus on perusteltava, mutta siihen ei saa hakea muutosta valittamalla.
Kunnalla on laaja lakisääteinen vastuu:
Kunnan yleisenä tehtävänä on laatia vuosittain vanhuspalvelusuunnitelma ja osoittaa siihen riittävät voimavarat, arvioida sosiaalipalvelujen riittävyyttä ja laatua alueellaan, kerättävä säännöllisesti palautetta palveluja käyttäviltä, heidän omaisiltaan ja läheisiltään sekä kunnan henkilöstöltä ja järjestettävä neuvontapalveluja.
Kunnan on järjestettävä ikääntyneen väestön sosiaalipalvelut sisällöltään, laadultaan ja laajuudeltaan lain mukaisesti, oikea-aikaisesti, riittävästi ja, että palvelut ovat saatavissa yhdenvertaisesti. Yksityisten palvelujen laatu varmistetaan sopimuksella ja palvelusuunnitelmalla.
Palveluja tarvitsevalle on laadittava palvelusuunnitelma. Jos henkilö tarvitsee kiireellisiä palveluja, päätös on tehtävä viipymättä. Muiden kuin kiireellisten palvelujen myöntämisestä on tehtävä päätös ilman aiheetonta viivytystä ja palvelut on järjestettävä viimeistään kolmen kuukauden kuluttua päätöksen teosta.
Palvelua koskevaan päätökseen voi hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen 30 päivän kuluessa tiedon saatuaan. Hallinto-oikeuden päätökseen ei saa hakea muutosta.
Pitkäaikainen hoito ja huolenpito on annettava ensisijaisesti kotiin annettavilla avopalveluilla. Pitkäaikaista laitoshoitoa järjestetään vain, jos siihen on lääketieteelliset perusteet tai asiakasturvallisuuteen tai potilasturvallisuuteen liittyvät perusteet. Kunnan on turvattava hoitojärjestelyn pysyvyys. Hoito on toteutettava niin, että iäkäs henkilö voi kokea elämänsä turvalliseksi, merkitykselliseksi ja arvokkaaksi ja, että hän voi ylläpitää sosiaalista vuorovaikutusta sekä osallistua mielekkääseen, hyvinvointia, terveyttä ja toimintakykyä edistävään ja ylläpitävään toimintaan. Iäkkäille avio- ja avopuolisoille on järjestettävä mahdollisuus asua yhdessä
Asumispalvelun, laitoshoidon ja kotipalvelun henkilöstömitoituksesta ei säädetä laissa. Lain mukaan henkilöstön määrän, koulutuksen ja tehtävärakenteen on vastattava palveluja saavien määrää ja palvelun tarvetta ja turvattava laadukkaat palvelut. Toimitilojen ja varusteiden pitää olla riittävät ja asianmukaiset.
Yksityisellä palveluntuottajalla on myös lakisääteisiä velvollisuuksia:
Ympärivuorokautinen hoito on luvanvaraista. Luvan myöntää AVI:n tai, jos toimintaa on usean AVI:n alueella, Valvira. Lupahakemuksessa on mainittava mm. henkilöstön määrä ja koulutus. Lupa myönnetään, jos tilat ja henkilöstön lukumäärä ovat riittävät ja asianmukaiset. Lupaan voidaan liittää asiakasturvallisuuden varmistamiseksi välttämättömiä ehtoja palvelujen määrästä, henkilöstöstä, tiloista, laitteista ja toimintatavoista
Muun kuin ympärivuorokautisen hoidon aloittamiseen riittää ilmoitus. Laki velvoittaa palveluntuottajaa järjestämään palvelukokonaisuuden sopimuksen ja palvelusuunnitelman mukaisesti. Omavalvontasuunnitelma on pidettävä julkisesti nähtävänä. Vuosittain on annettava AVI/Valviralle toimintakertomus. AVI/Valvira voi tarkistaa toimitilat myös ennalta ilmoittamatta, jos tarkastuksen tekemiseen on perusteltu syy. Pysyväisluonteiseen asumiseen käytettävät tilat saa tarkistaa vain palvelun tuottajan suostumuksella
Vanhushoidon valvonta perustuu ensisijaisesti omavalvontaan, ohjaukseen, neuvontaan ja yhteistyöhön.
Sosiaalihuollon henkilöstöllä on lakisääteinen velvollisuus ilmoittamaan viipymättä toiminnasta vastaavalle, jos hän huomaa epäkohtia tai ilmeisiä epäkohdan uhkia, kuten asiakkaan kaltoinkohtelua tai perusoikeuksien rajoittamista. Lain mukaan ilmoituksen tehneeseen henkilöön ei saa kohdistaa kielteisiä vastatoimia ilmoituksen seurauksena. Ilmoituksen vastaanottajan on ilmoitettava asiasta kunnan virkamiehelle. Ilmoituksen tehneen on tarvittaessa ilmoitettava asiasta myös AVI:lle.
AVI/Valviralla on käytettävissä myös järeämpiä keinoja:
Huomautusvoidaan antaa virheellisestä menettelystä tai velvollisuuden laiminlyönnistä.
Määräyspuutteiden korjaamiseen tai epäkohtien poistamiseen voidaan antaa, jos toimintaan ei ole haettu lupaa tai ilmoitettu siitä tai havaitaan asiakasturvallisuutta vaarantavia puutteita, muita epäkohtia tai lain vastaista. Määräykselle annetaan määräaika ja sitä voidaan tehostaa sakon uhalla.
Toiminta voidaan keskeyttää tai määrätä käyttökieltoonjos asiakasturvallisuus sitä edellyttää. Määräystä voidaan tehostaa sakon uhalla.
Toimilupa voidaan peruuttaa jos on olennaisesti rikottu lakia tai sen nojalla annettuja säädöksiä tai määräyksiä eivätkä aikaisemmat huomautukset ja määräykset ole tehonneet.
Omia näkemyksiäni:
Asiakkaan oikeusturvan ja kuluttajansuojan kannalta olisi tärkeää, että tyytymätön asiakas uskaltaisi ja osaisi valittaa kotihoidon tai hoivakodin palveluista. Nyt hänellä on lakisääteinen oikeus tehdä muistutus vain laitoksen vastuuhenkilölle tai virkamiehelle. Vastauksesta ei saa valittaa hallinto-oikeuteen. Vähän epäilen, kuinka tehokas tällainen muistutus voi olla.
Jonkin verran korkeampi kynnys on tehdä kantelu AVI:lle, oikeuskanslerille tai eduskunnan oikeusasiamiehelle virheellisestä menettelystä tai laiminlyönnistä. Rikoslaissa määriteltyjen rikosten osalta voi kääntyä poliisin puoleen. Rangaistaviksi on säädetty mm. pahoinpitely, kuolemantuottamus, vammantuottamus, vaaran aiheuttaminen ja heitteillepano.
Yhtä hankalalta tilanne näyttää hoivakodin työntekijöiden osalta. Vaitiolosopimuksen allekirjoittamisen jälkeen kuka uskaltaa valittaa työnantajansa toiminnasta. Tuskin kukaan.
Toiveet kohdistuvat siis yleisesti sosiaalihuollon henkilöstöön. Lakisääteinen ilmoittamisvelvollisuus on ollut voimassa vasta vuoden 2016 alusta ja on vaikea arvioida, minkälaisiin muutoksiin toiminnasta vastaavalle tehdyt ilmoitukset voivat johtaa. Lisätukea löytyy rikoslaista, jossa on säädetty rangaistavaksi pelastustoimen laiminlyönti eli jos joku, tietäen toisen olevan hengenvaarassa tai vakavassa terveyden vaarassa on tälle antamatta tai hankkimatta apua, jota häneltä voidaan kohtuudella edellyttää, on tuomittava sakkoon tai vankeuteen.
Kunnilla on laaja vastuu sekä palvelujen sisällöstä että sopimusten tekemisestä yksityisten palveluntuottajien kanssa. Sopimukseen voi laittaa tiukat sanktiot, mutta kunnan oikeus rajoittuu sopimuksen valvontaan. Lakisääteinen valvontavastuu ja -oikeus on AVI/Valviralle, joka valvoo lainsäädännön noudattamista, ei sopimuksen noudattamista. Kokonaisuus vaikuttaa epäselvältä.
AVI/Valviran valvontaresurssien on todettu olevan huonot, joten pahimmillaan kukaan ei puutu epäasialliseen toimintaan. Lainsäädännön lisäksi pitäisi olla selkeät valtakunnalliset laatukriteerit sekä niiden ulkopuolinen arviointi ja valvonta. Valvojien lukumäärän lisäämisessä on kysymys rahasta, ei lainsäädännöstä.
En voi millään ymmärtää, miksi laissa on säädetty, että pysyväisluonteiseen asumiseen käytettävät tilat saa tarkistaa vain palvelun tuottajan suostumuksella. Tältä osin lakia pitäisi muuttaa.
Sitten vielä hoitajamitoituksesta, jos joku on jaksanut lukea tänne asti. Oma näkemykseni on, että lainsäädännössä pitäisi noudattaa yhdenmukaista logiikkaa. Uuteen varhaiskasvatuslakiin ei otettu säännöksiä henkilöstömitoituksesta, vaan mitoituksesta säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksessa. Laki sallii sen, että mitoituksesta voidaan tarvittaessa poiketa. Malli on hyvä (olin itse varhaiskasvatuslakityöryhmässä valmistelemassa lakia). Asetuksessa voidaan helpommin huomioida erilaisten hoivapalvelujen mitoituksia. Lisäksi on tosiasia, että aina ei ole saatavilla päteviä työntekijöitä.
Varhaiskasvatuslaki eroaa vanhuspalvelulaista myös siinä, että varhaiskasvatusrikkomuksesta voidaan määrätä sakkoa, jos yksityinen toimija tahallaan laiminlyö ilmoitusvelvollisuuden tai toimii ilman rekisteröintiä tai vastoin määräystä tai kieltoa. Rangaistussäännös voisi tuoda velvoittavuutta myös vanhustenhuoltoon.
