PAIKALLISESTA SOPIMISESTA JA LUOTTAMUKSESTA

EK:n puheenjohtajan Veli-Matti Mattilan vaatimukset palkkojen alentamiseksi (paitsi johtajien) ovat herättäneet paljon keskustelua. Samassa yhteydessä Mattila toisti vaatimuksen paikallisesta sopimisesta; työehtosopimusten pitäisi olla niin joustavia, että niiden perusteella voidaan sopia työpaikalla. Liian vähälle huomiolle on jäänyt Mattilan näkemys, että ilman luottamusta ja hyvää keskustelua ei paikallisesta sopimisesta tule mitään.

Paikallinen sopiminen herättää tunteita sekä puolesta että vastaan. Yleensä keskustelu koskee yksityistä sektoria. Koska olen omalla työpaikallani valtiovarainministeriössä pääluottamusmies, avaan tästä näkökulmasta paikallisen sopimisen arkea julkisella sektorilla.

Valtiolla henkilöstön oikeusasemasta säädetään virka- ja työsopimuslaeissa. Nämä, kuten kaikki muutkin lait, valmistelee Suomen hallitus ja niistä päättää eduskunta. Tulkintaongelmat ratkaistaan oikeudessa. Lisäksi työmarkkinoiden keskusjärjestöt (Akava, SAK ja STTK työntekijöiden puolelta ja Valtion työmarkkinalaitos työnantajien puolelta) sopivat palvelussuhteen ehdoista virka- ja työehtosopimuksilla. Tulkintaongelmat ratkaistaan työtuomioistuimessa, jonka päätöksistä ei voi valittaa oikeuteen.

Virkamiehelle palkka on yksi tärkeimpiä neuvoteltavia asioita. Valtiolla keskusjärjestöt ovat sopineet palkkausjärjestelmän yleiset raamit, mutta jokaisessa virastossa on oma palkkausjärjestelmä. Yksittäisen virkamiehen palkkaneuvottelussa osapuolina ovat virkamies ja työantajan edustaja. Ammattiliittoon kuuluvilla virkamiehillä voi olla neuvotteluissa mukana luottamusmies etenkin, jos virkamies ja työnantaja ovat erimielisiä työn vaativuudesta. Palkkausjärjestelmän lisäksi työpaikoilla selvitetään, neuvotellaan ja hoidetaan monia muitakin virkamiehen asemaan liittyviä kysymyksiä. Paikallisella sopimisella on jo nyt vahva asema.

Lakien ja sopimusten viidakko on todella vaikea ja sivuja on satamäärin. Luulen, että aika harva luottamusmies, puhumattakaan tavallisesta virkamiehestä, on niihin perehtynyt. Harva tuntee edes oman virastonsa palkkausjärjestelmää. Sitä vastoin työnantajan edustajat, laaja joukko päätoimisia ammattilaisia, tuntevat kaikki järjestelmän koukerot. Tässä piilee paikallisen sopimisen ongelma.

Minä olen koulutukseltani juristi, joten olen tottunut lukemaan sekä lakeja että sopimuksia. Luottamusmies-urani alussa en tiennyt mitään tästä laajasta kokonaisuudesta. Minulta meni useita vuosia ja jouduin käymään useita luottamusmieskursseja, jotta pääsin siitä perille. Suurin syy on se, että hoidan luottamusmiestehtävää oman työni ohessa. Jos joudun tekemään päivisin paljon luottamusmieshommia, kirjoittelen lakeja iltaisin. Edelleen olen usein alakynnessä työnantajaan nähden. 

Paikallinen sopiminen tarkoittaa juuri tällaista epätasapainoasemaa työntekijän ja työnantajan välillä. Jos keskustason sopimuksia olisi jatkossa yhtä paljon kuin nyt, jokainen työntekijä joutuisi opiskelemaan itsensä edunvalvojaksi. Jos sopimuksia on jatkossa vähemmän tai ne ovat nykyistä joustavampia, työntekijä olisi kuitenkin aivan yksin työnantajan kovaa asiantuntemusta vasten. ”Suosikkien” ei tarvitse tehdä mitään, sillä heistä kyllä huolehditaan. Sama koskee niitä työntekijöitä, joilla on syystä tai toisesta hyvä neuvotteluasema. Muut olisivat omillaan.

Ammattiliittoon kuuluvilla työntekijöillä olisi tietysti jatkossakin tukenaan luottamusmies, joka on keskitetysti voinut hankkia tarvittavan asiantuntemuksen. Luottamusmiehen työmäärä todennäköisesti kasvaisi, jolloin luottamusmiehen pitäisi olla päätoiminen. Valtiolla näin on vain hyvin harvassa paikassa.        

Oma käsitykseni on, että julkisella sektorilla on jo nyt paljon paikallista sopimista. Jos sitä vielä lisätään, vastaavasti vähennetään työmarkkinajärjestöjen valtaa. Sohaisen varmaan ampiaispesään, kun totean, että minusta päätöksenteko yhteiskunnan keskeisistä asioista, esimerkiksi verotuksesta, kuuluu hallituksen päätettäväksi, ei kolmikannassa sovittavaksi. Viisas hallitus tietysti kuuntelee ammattiliittojen asiantuntemusta.

Palaan vielä Mattilan kommenttiin, joka on erittäin tärkeä: Paikalisesta sopimuksesta ei tule mitään ilman luottamusta ja hyvää keskustelua. Kaiken kokemani perusteella sanoisin, että tässä ollaan monella työpaikalla vasta aivan alkumetreillä. Siinä vaiheessa, kun työnantaja ymmärtää tämän tärkeyden, paikallisen sopimisen lisäämiseen on edellytyksiä; kumpikaan osapuoli ei yritä kampittaa tai sumuttaa toista, vaan yhteinen etu nähdään samalla tavalla. Koko juttu pitäisikin nyt kääntää päälaelleen ja lähteä vaatimaan työpaikoilla luottamusta ja hyvää keskustelua – myös julkisella sektorilla. Vasta sitten, kun tämä on kunnossa, voidaan alkaa miettiä paikallisen sopimisen lisäämistä.