RIKAS, VELKAINEN ESPOO

Espoon valtuustossa käsiteltiin 27.2. vuoden 2016 tilinpäätöksen ennakkotietoa. Käytin puheenvuoron ja tein valtuustoaloitteen, jotta valtuusto saisi seuraavan taloussuunnitelman ja kehyksen yhteydessä vastauksen kahteen kysymykseen:

-          Millä toimenpiteillä Espoon ja etenkin Espoo konsernin lainamäärä saadaan käännettyä laskuun viimeistään kolmen vuoden päästä?

-          Koska on oikea aika käyttää Espoon rahastojen tuottoa rahaston sääntöjen mukaisesti vai, onko sähkörahaston pääoma tarkoitus säilyttää maailman tappiin?

Puheenvuorossani toin esille, että Espoon vuoden 2016 tilinpäätöksen ennakkotiedossa oli sekä hyviä että huonoja uutisia. Hyvää on se, että budjetoidun 13 miljoonan euron alijäämän sijaan tilinpäätös osoittaa 62 miljoonan euron ylijäämää. Lisäksi kaupunki otti lainaa hieman vähemmän kuin budjetissa oli arvioitu. Tämä oli mahdollista, koska verotuloja kertyi ennakoitua enemmän ja investointiohjelma toteutui ennakoitua pienempänä. 

Huonoa on se, että ylijäämästä huolimatta Espoon lainamäärä kasvaa vuosi vuodelta ja ylittää miljardin euron rajan ensi vuonna. Tilinpäätöslukujen valossa näyttää huolestuttavasti siltä, että Espoon velkaantumista ei saada taitettua laskuun vuonna 2020, vaikka näin on kirjattu talouden tasapainotus- ja tuottavuusohjelma Tatuun.

Huonoa on myös se, että Espoo konserni otti viime vuonna enemmän lainaa kuin budjetissa arvioitiin ja konsernin lainakanta kasvaa selvästi ennustettua nopeampaan tahtiin. Konsernilainat ylittävät 4 miljardin rajan vuonna 2018. Jokaista espoolaista kohti on silloin konsernilainaa yli 15 000 euroa, kun pari vuotta sitten lainamäärä/asukas oli lähes puolet pienempi (vuonna 2014 8 251 euroa/asukas). Espoo tarinan keskeisenä päämääränä on kuitenkin, että kaupunkikonsernin talous on tasapainossa.

Lainamäärä ei käänny itsestään laskuun, vaan se edellyttää menojen pienentämistä tulojen mukaiseksi.

Todettakoon se, että konsernilainan kasvu ei johdu Espoon Asunnot Oy:stä, jonka lainamäärä on pysynyt lähes samalla tasolla jo useamman vuoden ajan. Suurin selitys konsernilainan kasvulle on Länsimetro Oy.

Lainamäärän kasvusta aiheutuvaa riskiä pitää arvioida siitä näkökulmasta, että sote- ja maakuntauudistus tulee leikkaamaan merkittävästi Espoon verotuloja. Rahat menevät valtiolle, mutta lainavastuut jäävät Espoolle. Sama koskee Espoon takausvastuita, joita on jo noin 2 miljardia euroa. Espoo ei tosin joudu takaajana vastuuseen, koska kaupunki antaa takauksen saaneelle rakentajalle, olipa sitten kysymys länsimetrosta tai urheiluhallista, avustuksia tai muuta rahoitusta niin paljon, että rakennuttaja voi maksaa lainanhoitokulunsa. Siinä vaiheessa, kun korot lähtevät nousuun, lähtevät tosin myös takausvastuuseen kytketyt kustannukset nousuun.

Espoo on kuitenkin rikas kaupunki. Millään muulla kaupungilla ei tiettävästi ole niin suuria rahastoja kuin Espoossa. Yli 600 miljoonan euron rahastot, jotka ovat kymmenen vuoden aikana tuottaneet noin 150 miljoonaa euroa. Rahaston sääntöjen mukaan nämä tuotot pitää käyttää espoolaisten hyväksi. Tästä huolimatta tilainpäätöksen ennakkotiedossa todetaan vähän epäselvästi, että ”talousarvioon merkittyä 15 miljoonan euron rahastojen purkua ei toteutettu ja, rahaston tuotot eivät ole vuoden aikana käytettävissä, vaan ne kertyvät rahastoon”.

Espoo siis ei käytä omaa rahaa, vaan mieluummin tukeutuu lainarahaan. Vaikka korot ovat alhaiset, laina on maksettava takaisin verotuloilla. Kaupungin lainarahalla rahoittamat hankkeet tuottavat harvemmin mitään kassavirtaa, jolla lainat voitaisiin maksaa. Kaupunki ei toimi kuten yritys, joka maksaa investointinsa niiden tuotoilla. Espoon Asunnot Oy on ainoa poikkeus, koska sen lainat maksatetaan niillä espoolaisilla, jotka asuvat kaupungin vuokra-asunnoissa. Vastaavasti heidän vuokransa ovat huomattavasti markkinavuokraa alemmat.